Lauri valtuustoon 2012

Ota yhteyttä sähköpostitse ja tule mukaan tekemään vaalikampanjaani! Jokaiselta löytyy jotain erityisosaamista ja yhdessä olemme entistäkin vahvempia.

Kunnallisvaalit järjestetään lokakuussa 2012. Tavoitteenani on päästä Helsingin kaupunginvaltuutetuksi. Tuon valtuustoon asiantuntemusta ja kokonaiskuvan hallintaa sekä tiukkaa periaatteellisuutta.

Pääteemani ovat ympäristö, lapset ja yleinen oikeudenmukaisuus. Ensimmäinen on ns. asiantuntijateema, toisesta omaan vankkaa kokemusta työelämän kautta ja kolmas kuvastaa humanistis-materialistista teoriataustaani ja arvomaailmaani.

Planeetta pelastettava

Helsingin täytyy tehdä oma osuutensa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Meidän ei tarvitse eikä pidä odottaa EU:n tai valtion ohjeita, vaan kunnallisella tasolla voimme vaikuttaa hyvinkin paljon.

-ilmastopäästöjen vähentäminen vaatii ruuhkamaksuja, panostamista joukkoliikenteeseen ja pyöräilyn edistämistä

-Helsingin Energia on säilytettävä kaupungin liikelaitoksena ja sen on panostettava uusiutuvaan energiaan

-riittävän laajat viheralueet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten viihtyvyyden kannalta

Lapset ja nuoret etusijalle

Lasten kohteleminen kaltoin on paitsi moraalisesti arveluttavaa, myös lyhytnäköistä. Hyvinvoivista lapsista kasvaa hyvinvoivia aikuisia.

-päiväkotien resurssit turvattava. Tällä hetkellä päivähoidossa yli tuhat lasta budjetoitua enemmän. Henkilökunta väsyy, lapsille ei riitä huomiota ja aikaa.

-koulupsykologit ja -terveydenhoitajat takaisin. Koulusta on tehtävä viihtyisä ja kannustava oppimisympäristö. Yksilöllisten tarpeiden huomioiminen vaatii riittävästi henkilökuntaa ja viranomaisyhteistyön tiivistämistä.

-lastensuojeluun panostettava. Tässäkin on kyse ainoastaan budjetoinnista. Sekä henkilö- että materiaalisia resursseja tarvitaan lisää.

Ihmisarvoinen elämä jokaiselle

Sivistyneen yhteiskunnan on turvattava jokaiselle jäsenelleen elämän perusedellytykset. Näitä ovat mm. asunto, toimeentulo, terveydenhuolto, lämmitys, vesi, koulutus ja rauha.

-asuminen on perusoikeus. Jokaiselle on taattava asunto, vuokria kohtuullistettava, asuinalueiden eriarvoistuminen pysäytettävä.

-palvelut on tuotettava kunnan omina lähipalveluina saavutettavuuden ja tasa-arvon takaamiseksi

-rasismille ja syrjinnälle stoppi! Olemme kaikki erilaisia, mutta samanarvoisia.

Jatkuvia leikkauksia perustellaan rahanpuutteella. Minä väitän, että kyse on prioriteeteista. Helsingin kaupungin talous on jatkuvasti ollut ylijäämäinen. Viime vuonna kaupunki liikelaitoksineen teki voittoa lähes 250 miljoonaa euroa, edellisenä 695 miljoonaa. Kassatalletuksina kaupungilla on 940 miljoonaa euroa ja lainasaatavia enemmän kuin velkaa. Varmuuden vuoksi Helsingin taloutta voidaan kohentaa saattamalla pääomatulot kuntien verotuksen piiriin ja muuttamalla kunnallisvero progressiiviseksi. Ruuhkamaksuista saatavilla tuloilla voimme alentaa joukkoliikenteen lippujen hintoja. Helsingin Energia saa puolestaan rahoittaa investointinsa pitkäaikaisilla lainoilla normaalin yrityskäytännön tapaan. Investointien rahoittaminen kassavirrasta nostaa kuluttajahintoja tarpeettomasti.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s