Poliitikoilla tuntuu olevan niin kiire vipeltää ketunhäntä kainalossa tapahtumasta toiseen, että kokonaiskuva yhteiskunnasta jää puuttumaan. Itse olen tätä visiota yrittänyt rakentaa pohtimalla prioriteettejani. Mikä on tärkeintä maailmassa?
Humanistis-materialistiseen traditioon nojaavana päädyin seuraavaan tärkeysjärjestykseen:
1. Planeetta on säilytettävä elinkelpoisena. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen on pysäytettävä. Tarvitsemme uusiutuvaa energiaa, joukkoliikennettä, lähiruokaa, tutkimuksen suuntaamista, talouden ja tuotannon ohjaamista.
2. Tulevaisuudessa tarvitaan nykyistä fiksumpia ja empaattisempia aikuisia. Lasten hyvinvoinnin puolesta on tehtävä kaikki mahdollinen. Tämä tarkoittaa käytännössä paitsi henkilöstöresurssien kasvattamista päivähoidossa, lastensuojelussa ja opetustoimessa, myös aikuisten hyvinvoinnin lisäämistä kokonaisvaltaisesti.
3. Jokaiselle on taattava ihmisarvoinen elämä. Asunto, energia, toimeentulo ja terveydenhuolto ovat perustarpeita samoin kuin mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja itsensä toteuttamiseen kaikissa elämäntilanteissa.
Tarkastelen maailmaa usein valtarakenteiden ja eturistiriitojen näkökulmasta. Haluan lisätä ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Tämä edellyttää valtarakenteiden purkamista. Normatiiviset ja sukupuolittuneet perhemallit ja yhteiskunnalliset käytännöt, palkkatyön tunkeutuminen yhä syvemmälle vapaa-aikaamme, edustuksellisten elinten etäisyys, kulttuurin kuluttaminen sen tuottamisen sijasta, tiedon ja tutkimuksen yksityistäminen, tuloerojen kasvu työn tuottavuuden kasvusta huolimatta, maailmankauppasopimukset ja kehitysmaiden riisto, markkinavoimien kaikkivoipaisuus, nationalismi ja rasismi. Tekemistä riittää.
Mistä aloittaa?
Brasilian entisen presidentin Lula da Silvan sanoin:
Ensin on tehtävä se, mikä on välttämätöntä.
Seuraavaksi on tehtävä se, mikä on mahdollista.
Tämän jälkeen huomaamme, että moni mahdottomaksi luultu asia onkin muuttunut mahdolliseksi.
