Olen 34-vuotias väitöskirjatutkija, koulunkäyntiavustaja, soitonopettaja, muusikko ja käräjäoikeuden lautamies Helsingin Alppilasta. Olen mukana kunnallisvaaleissa SKP:n ja Helsinki-listojen sitoutumattomana ehdokkaana. Puolustan etenkin heikoimmassa asemassa olevia, hiljaisia ja vaiennettuja. Näihin lukeutuvat mm. lapset, asunnottomat, ympäristö, työttömät, pätkätyöläiset, syrjäytyneet, vähävaraiset, vanhukset, vammaiset ja vähemmistöt.

Miksi minua pitäisi äänestää?

Ensin täytyy selvittää, olemmeko poliittisesti samoilla linjoilla. Siihen riittää oikeastaan yhteisymmärrys kahdesta aiheesta:

Ensinnäkin planeetta kannattaisi pitää elinkelpoisena.

Toiseksi olisi mukavaa, jos kaikilla olisi hyvä olla.

Tämän enempää ei vaadita, mutta halutessaan voi tehdä testin sivulla poliittinenkartta.com. Itse sijoitun sektoreista vasempaan alalaitaan, arvoliberaaliin vasemmistoon.

Seuraavaksi pitäisi selvittää, kykenenkö toimimaan kaupunginvaltuutettuna.

Istuin viime valtuustokauden Helsingin ympäristölautakunnassa. Kokouksia oli muutaman viikon välein neljän vuoden ajan. Poliittinen kapulakieli ja käytänteet tulivat siis tutuiksi. Onnistuin hankkimaan kannatusta esityksilleni ja saamaan niitä joskus jopa läpi. Kuitenkin pystyn myös muuttamaan poliittisen jargonin selkokielelle.

Olemme siis mahdollisesti samoilla linjoilla poliittisesti. Sen lisäksi tiedämme, että pystyn työskentelemään valtuustossa tehokkaasti. Mutta mikä erottaa minut muista vastaavista ehdokkaista? Muutama merkittävä ominaisuus.

Ensinnäkin minulla on visio paremmasta yhteiskunnasta. Minun maailmassani kvartaalitalouden näkymätön käsi ei ohjaile poliittisia päätöksiä, vaan ihmisen ja ympäristön hyvinvointi toimii kaiken lähtökohtana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensin mietitään, mitä tarvitsemme ja sitten, miten se hoidetaan. Hyvät ajatukset torpataan nykyisin ”mahdottomina”, vaikka kyse on pohjimmiltaan vain siitä, että ei uskalleta irtautua vallitsevan talouspolitiikan lyhytnäköisestä ajattelusta. Koulutusleikkaukset ovat hyvä esimerkki äärimmäisen lyhytnäköisestä politiikasta, jota tehdään kvartaalikapitalismin ehdoilla. Vision ansiosta kykenen yhdistämään poliittiset päätökset toisiinsa. Päätökset eivät ole koskaan yksittäisiä, vaan ne kaikki liittyvät toisiinsa. Vision ansiosta pystyn muodostamaan päätöksistä linjakkaan kokonaisuuden.

Toiseksi minulla on suunnitelma. Vuosien aktiivisen pohdinnan jälkeen olen onnistunut luomaan mallin, jossa demokratia, ihmisoikeudet, hyvinvointi ja ekologia yhdistyvät. Se perustuu mahdollisimman omavaraisten pienyhteisöjen yhteistyöhön. Omavaraisuutta tarvitaan tuotteiden kuljetusmatkojen lyhentämiseksi ja energiaturvan toteutumiseksi. Pienyhteisöjä tarvitaan keskustelevan demokratian aikaansaamiseksi. Mallissani on olemassa ylärakenteita, mutta ne ainoastaan koordinoivat alatasolla tehtyjä päätöksiä. Esimerkiksi kaupunginosissa mietitään, mitä palveluja alueelle tarvitaan. Kaupungin tasolla kaupunginosien toiveet koordinoidaan siten, että kaikkien tarpeet tulevat tyydytetyiksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyötä puolestaan tarvitaan siksi, että luonnonvarojen ja työvoiman keskittymisen vuoksi tietyt tavarat kannattaa tuottaa tietyllä alueella. Myös tieteen kukoistaminen tarvitsee entistä laajempaa yhteistyötä. Tieteen pitäisi palvella koko ihmiskuntaa. En haikaile menneeseen agraariyhteiskuntaan, vaan tavoitteenani on moderni, verkostopohjainen ja demokraattinen maailma.

Kolmanneksi tarvitaan näkemys käytännön etenemismallista. Näkemykseni on kolmiosainen: tarvitaan reformeja, vallankumouksellisuutta ja uuden luomista. Reformismia tarvitaan siksi, että yhteisöjen autonomian lisääminen jää monesti haaveeksi, koska lainsäätäjät ja päättäjät vastustavat niitä. Me tarvitsemme päättäjiin ”hyviä tyyppejä”. Vallankumouksen suhteen näkemykseni kallistuu anarkistien jatkuvan vallankumouksen suuntaan. Ei ole viimeistä taistoa, jonka jälkeen kaikki olisi hyvin iankaikkisesti. Vallankumous tarkoittaa jatkuvaa pyrkimystä maailman kehittämiseen vision pohjalta. Utopiaa ei voi saavuttaa, mutta sen täytyy siintää silmissä. Vasemmistolaisten ikuisesta reformit vai vallankumous -keskustelusta puuttuu nähdäkseni tärkein osa-alue: uuden luominen. Vallankumouksellisuus tarkoittaa alistavien rakenteiden purkamista, mutta sekasorron välttämiseksi meidän on luotava niiden tilalle uusia rakenteita. Näiden täytyy pohjautua ihmisen ja ympäristön tarpeisiin ja niiden täytyy olla demokraattisesti hallinnoituja.

Tämä vision, suunnitelman ja etenemismallin yhdistelmä tekee minusta poliitikkona poikkeuksellisen. Tiedän kuitenkin, että politiikassa täytyy tehdä kompromisseja. Olen tuskastuttavan periaatteellinen mutta kykenen yhteistyöhön. Lehmänkauppoihin en silti suostu, enkä voi tehdä ihmistä tai ympäristöä vahingoittavia päätöksiä. Olen tietoinen siitä, että poliittiset päätökset aidosti vaikuttavat ihmisten elämään. Pääni on pilvissä mutta katseeni katuojassa. Olen radikaali humanisti ja realistinen idealisti. Siksi minua kannattaa äänestää.

Vaalimusavideooni pääsee tästä.