Mitä ja miten

Mitä haluan?

Olen asunut Ranskassa ja Yhdysvalloissa sekä vieraillut lähes jokaisessa Euroopan valtiossa. Matkailun myötä olen havainnut, kuinka samankaltaisia ihmiset ympäri maailman ovat. Lähes kaikki haluavat samoja asioita: rauhaa, vettä, ruokaa, energiaa, asumuksen, riittävän toimeentulon, sosiaalisia verkostoja ja mahdollisuuden toteuttaa itseään työn tai harrastuksen kautta. Havaintojeni pohjalta olen muotoillut neljä mielestäni yleispätevää teesiä, joita kutsun humaaniksi minimiksi.

Ensinnäkin ihmiskunnan eloonjääminen vaatii kotiplaneettamme pitämistä asuinkelpoisena. Suurin osa voimavaroista pitäisi suunnata aikamme suurten ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Näihin lukeutuvat ilmastonmuutoksen lisäksi mm. biodiversiteetin väheneminen, juomaveden loppuminen ja merten saastuminen. Suurten ongelmien lisäksi täytyy huomiota kiinnittää virkistysalueiden ylläpitämiseen sekä unohdettujen ympäristöhaittojen, kuten melun, valosaasteen ja voimakkaiden hajujen ehkäisemiseen. Ympäristökysymykset pitäisi nähdä kokonaisuutena, jonka osa-alueita ovat muiden muassa liikenne, kaupunkisuunnittelu, ruoantuotanto ja mainostus.

Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu pitkälti myös siitä, ovatko tulevat päättäjät nykyisiä viisaampia. Tämän vuoksi toisena teesinä on lasten ja nuorten hyvinvointi. Heihin suoraan liittyvien osa-alueiden, kuten lapsiköyhyyden sekä päiväkotien, koulujen ja nuorisotalojen resurssien lisäksi haluan kiinnittää huomiota välillisesti vaikuttaviin ilmiöihin. Näitä ovat esimerkiksi egoismiin, kilpailuun ja suorittamiseen painottuva toimintakulttuuri koko yhteiskunnassa sekä lapsia ympäröivien aikuisten hyvinvointi.

Kolmantena kohtana tulee jokaiselle taata ihmisarvoinen elämä tässä ja nyt. Tulevaisuudesta emme tiedä varmasti, joten yhteiskuntaa mitataan sen kulloisellakin tilalla. Erityisen häpeällistä on, että hyvinvointivaltioksi itseään kutsuva yhteiskunta ei kykene takaamaan edes asuntoa jokaiselle jäsenelleen. Ruoka-apukin on jätetty yksittäisten toimijoiden hyväntahtoisuuden varaan. Työttömyyden kasvaessa perustulo ratkaisisi monta ongelmaa. Ihmisarvoon kuuluu myös oikeus elää rauhassa omana itsenään sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, fyysisistä tai psyykkisistä rajoitteista ja kansalaisuudesta riippumatta.

Planeetan pitämisestä elinkelpoisena, lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä ihmisarvoisen elämän turvaamisesta ei kuitenkaan ole merkittävää hyötyä, jos ajaudumme sotaan, muukalaisvihaan tai itsekeskeisyyteen. Tämän vuoksi listani neljäntenä teesinä on sivistys. Termiä ei tule ymmärtää elitistisenä kirjaviisautena vaan se liittyy ensisijaisesti yhteisiin toimintamalleihimme. ”Yksilöinä yhdessä” on pääajatukseni. Meidän tulisi ymmärtää, että olemme kaikki riippuvaisia toisista ihmisistä. Tarvitsemme kunnioitusta, keskustelua, ymmärrystä ja yhteistyötä. Sivistys-termin toinen merkitys on materialistisempi. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja työväenopistojen resursseja on lisättävä, samoin kuin yleishyösyllisten tiedeprojektien. Tieto kuuluu kaikille, joten sen avaamista on nopeutettava. Taide puolestaan on nähdäkseni aina yleishyödyllistä ja sen monimuotoisuudesta täytyy huolehtia.

Sivistys, ympäristö, lapset ja nuoret sekä ihmisarvoinen elämä. Syli.

Miten tämä toteutetaan?

Kuten ihmisistä, myös poliitikoista monet tuntuvat jakavan ajatukseni. Jälkimmäisen ryhmän kohdalla ongelmana on, että hyvät aikomukset jäävät ”reaalipolitiikan” eli kabinettipelailun ja lehmänkauppojen varjoon. Eduskunnassa tai kaupunginvaltuustossa voi vielä toimia jotenkin lupaustensa ja moraalinsa mukaisesti, mutta viimeistään kaupunginhallitukseen tai valtioneuvostoon astuminen näyttää muuttavan poliitikon koko olemuksen ja suurimman osan tämän mielipiteistä. Ongelma on siis rakenteellinen. Tästä syystä päätöksentekorakenteita pitää muuttaa. Tarvitsemme lähidemokratiaa.

Vasemmiston piirissä on ammoisista ajoista asti käyty kamppailua toimintamalleista. Reformien on nähty johtavan horisontin katoamiseen, kun taas vallankumouksellisuutta on pidetty utopistisena ja liian radikaalina. Mielestäni tässä keskustelussa on unohdettu kaikista tärkein toimintamalli, uuden luominen. Omassa ajattelussani yhdistyvät kaikki kolme. Esimerkiksi lähidemokratian vaatiminen on sananmukaisesti vallankumouksellista, mutta se täytyy mahdollistaa reformien avulla lakeja säätävissä elimissä. Rakenteiden muuttaminen ei kuitenkaan yksinään auta, jos yhteisöt eivät uskalla luoda uusia prioriteetteja, aloitteita ja toimintatapoja. Talouslähtöisen ajattelun sijaan voisi miettiä, mitä yhteisö todella tarvitsee ja miten se hoidetaan.

Yhteenveto: kaikin puolin kestävän yhteiskunnan luomisen perusperiaatteina tulisi olla sivistys, ympäristö, lasten ja nuorten hyvinvointi sekä ihmisarvoisen elämän takaaminen jokaiselle. Periaatteiden toteuttaminen saavutetaan reformeja, vallankumouksellisuutta ja uuden luomista yhdistelemällä keskustelun, yhteistyön ja kunnioituksen avulla. Konkreettisista vaatimuksista tärkein on vallan uusjako, lähidemokratia.

Aihetta voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta, kriisejä tarkastelemalla. Ekologisen kriisin ratkaiseminen vaatii muun muassa uusiutuvaa energiaa, tuotannon vähentämistä ja kuljetus- ja muiden matkojen lyhentämistä. Pienyhteisöjen on mahdollista tuottaa uusiutuvaa energiaa suhteellisen pienillä investoinneilla. Kuljetusmatkat lyhenevät  jos ruoka tuotetaan mahdollisimman lähellä ja matkustamisen tarve vähenee jos työpaikat sijaitsevat lähialueella. Paikalliseen tuotantoon panostamalla yhteisöt voivat itse päättää siitä, mitä ja miten tuotetaan. Voimakkaat pienyhteisöt vastaavat lisäksi paitsi edellä kuvaamaani demokratian kriisiin, myös finanssikriisiin. Jos reaalitalous ja fiktiivitalous erotetaan toisistaan, ei ulkomaisen pankin keinottelun epäonnistuminen vaikuta ihmisten perustarpeiden toteutumiseen. Tästä syystä demokratia täytyy ulottaa myös talouden saralle perustulon ja solidaarisuustalouden eri muotojen avulla. Sosiaaliseen kriisiin auttaa turvaverkkojen luominen eli yhteisöllisyyden voimistaminen.

Sivistyksen kriisiin pienyhteisöjen vahvistaminen sen sijaan auttaa vain osittain. Etuna on inhimillisen kanssakäymisen lisääntyminen sekä erkaantuminen symbolisesta ja tiedollisesta vallankäytöstä. Kuitenkin on tärkeää huolehtia siitä, että pienyhteisöjen aseman vahvistaminen ei johda nurkkakuntaisuuteen ja kyräilyyn. Tähän esitän ratkaisuksi tiedon infrastruktuurin avaamista kaikin puolin. Tarvitsemme avointa dataa, keskustelualustoja, commonseja eli yhteisresursseja ja koordinoivia rakenteita. Myös muut kriisit vaativat pienyhteisöjen tukemisen lisäksi laajempaa yhteistyötä. En tavoittele mitään agraariyhteiskuntaa, vaan tieteen ja teknologisen edistyksen jatkamista ja tulosten jakamista koko ihmiskunnan kesken.