Kirjoituksia

Edellisessä kirjoituksessa väitin, että köyhyyden poistaminen olisi järkevää myös kulttuurialan kannalta. Mutta miten köyhyyttä käytännössä vähennetään?

Suurimmissa kaupungeissa asumiskustannukset muodostavat kohtuuttoman suuren osan pienituloisen menoista. Niiden laskeminen on siis prioriteetti. Uusien asuntojen rakentamisessa täytyy panostaa valtion ja kuntien omaan rakennustuotantoon. Niiden avulla taataan paitsi rakennusten tosiasiallinen valmistuminen, myös asialliset työolot ja palkkaus työntekijöille.

Etenkin Helsingissä tonttivuokrien korotukset ovat olleet kohtuuttomat. Periaatteessa maata ei pitäisi mielestäni saada omistaa lainkaan, mutta nykysysteemissä tuen taloyhtiöitä Helsingin kaupunkia vastaan.

Energian hinta on ollut tapetilla. Siirtoyhtiö Carunan myyminen oli valtava virhe, kuten myös toimimattomaan ydinvoimalaan panostaminen. Uusiutuvaa energiaa olisi tarjolla yllin kyllin, mikäli sitä vain viitsittäsiin hyödyntää.

Ruokaa tarvitsee jokainen. Parin suuren yhtiön hallitsema päivittäistavarakauppa näivettää diversiteetin lisäksi kotimaisen ruoantuotannon. Viljelijöille on maksettava käypä korvaus tuotoksistaan poistamalla turhat välikädet.

Raha toimii vaihdannan välineenä, joten sitä täytyy saada köyhille lisää. Roimat korotukset tarvitaan etenkin opintorahaan, toimeentulotuen perusosaan ja kansaneläkkeeseen. Toimet rahoitetaan loogisimmin ottamalla rikkaimmilta: pääomatuloja täytyy verottaa ankarammin ja yleistä progressiota jyrkentää.

Kustannuksia kasvattavat myös peruspalvelut, joista nykyään halutaan periä maksu. Terveydenhuollon tulee olla maksutonta, samoin kuin päivähoidon. Jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkaaseen elämän loppuvaiheeseen riippumatta maksukyvystä.

Näillä toimilla pääsemme alkuun. Pohjimmiltaan kyse on muutoksesta kysymyksenasettelussa. Sen sijaan, että puolueet tekevät minimaalisia muutosehdotuksia valtionvarainministeriön laatimaan budjettiin, täytyisi hyvinvointia lähestyä toisin. Täytyisi kysyä, mitä haluamme. Tulisiko päivähoitoon ja koulutukseen panostaa? Haluaisimmeko taata hyvän elämän hoitokotien asukeille?

Jos vastaamme myöntävästi, täytyy miettiä, miten tämä rahoitetaan. Sipilän hallituksen tekemiä veronalennuksia ei ole palautettu. Niiden summa on 8 miljardia euroa vuodessa. Siis pelkästään perumalla aiemmat veronalennukset valtio kuroisi ns. kestävyysvajeen umpeen. Lisäksi rikkaimpia saisi mielestäni verottaa vähän enemmän, jotta köyhimmät voisivat paremmin.

Köyhyyden torjumista perustellaan useimmiten inhimillisyyden tai yhteiskunnallisen koheesion lisäksi sen positiivisilla talous- ja terveysvaikutuksilla. Harvemmin muistetaan, että se on myös tehokasta ja pitkäjänteistä kulttuuripolitiikkaa.

Köyhyys lamaannuttaa monin tavoin: huoli huomisesta kalvaa mieltä, eikä etenkään kulttuuritoimintaan riitä varojen lisäksi myöskään voimia.

Parantunut taloudellinen tilanne puolestaan mahdollistaa paitsi kulttuurin kuluttamisen, myös oman ajan hankkimisen. Olo kevenee ja luomisvoima vapautuu.

Kulttuurialan kannalta köyhyyden poistamisen tärkeys piilee juuri kulttuurin harrastamisen kasvussa: samalla kasvaa myös yleinen arvostus kulttuuria kohtaan. Tämä osuu jossain vaiheessa poliitikkojenkin silmään, eikä kulttuuria enää sivuuteta vaalikeskusteluissa.

Siksi köyhyyden poistaminen on myös kulttuuriteko.