Ujuni Ahmed kritisoi Ylen kulttuuricocktailissa osuvasti valkoista feminismiä. Olen täysin samaa mieltä siitä, että valkoisilla feministeillä on vaikeuksia käsitellä ruskeiden ihmisten kohtaamia ongelmia Suomessa. Esimerkiksi kunniaväkivaltaan liittyviä kysymyksiä käsitellään usein turhan sensitiivisesti.
Vaikeneminen johtuu osittain siitä, että valkoisilla feministeillä ei ole tarpeeksi kosketuspintaa rodullistettujen elämään. Toisaalta ei haluta myöskään heittää vettä rasistien myllyyn. Mutta tarkoitus kääntyy itseään vastaan, mikäli maahanmuuttajayhteisöjen ongelmista puhuvat ainoastaan rasistit.
Sensitiivisyys johtuu mielestäni myös siitä, että haluamme välttää muiden suulla puhumista. Mutta Ujuni muistutti, että vaikeneminenkin on valta-aseman käyttämistä.
Feministinen puolue on tiedostanut mainitut ongelmat. Olemmekin ottaneet askelia huomioidaksemme rodullistetut ihmiset toiminnassamme paremmin. Ujuni kävi pari vuotta sitten puhumassa silloiselle puoluehallituksellemme näistä teemoista. Olemme myös pyrkineet lisäämään yhteistyötämme esimerkiksi antirasistisen feministijärjestön Fem-R:n kanssa.
Feminismi on kuitenkin jatkuvaa oppimista. Meidän täytyy entistä herkemmällä korvalla kuunnella vähemmistöjen edustajia sekä nostaa heidän ääntään kuuluviin. Meidän täytyy myös kehittää puoluettamme, jotta rodullistettujen olisi helpompi tulla mukaan toimintaan. Kiitos Ujuni Ahmedille tärkeästä puheenvuorosta!
