Asunnottomien yötä vietetään 17.10. Tämän vuoden teemana on piiloasunnottomuus. Termillä tarkoitetaan asunnottomuutta, joka ei näy tilastoissa. Tällöin ihminen on kirjoilla jossain osoitteessa, muttei syystä tai toisesta pysty asumaan siellä.
Piiloasunnottomuus on yleistä etenkin nuorten keskuudessa. Vailla vakinaista asuntoa ry:n mukaan piiloasunnottomuus koskettaa myös erityisesti naisia, maahanmuuttajia sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Näiden ryhmien edustajat ovat asunnottomina myös erityisen suuressa vaarassa joutua hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi.
Piiloasunnottomuus voidaan tunnistaa paremmin muun muassa kasvattamalla ensisuojien ja turvakotien määrää ja panostamalla asumisohjaukseen.
Asunnottomuus ei ole kenenkään henkilökohtainen valinta, mutta poliittinen valinta se valitettavasti on. Kuntien riittämätön asuntotuotanto, vuokrien markkinahintaistaminen, tonttivuokrien korotukset ja Kelan naurettavat asumismenorajat ovat poliittisia valintoja, jotka ylläpitävät asunnottomuutta.
Kehotamme tutustumaan asunnottomuuteen tarkemmin Vailla vakinaista asuntoa ry:n sivuilla vvary.fi ja tukemaan järjestön tärkeää työtä.
Vaaleissa kehotamme äänestämään feminististä puoluetta. Me suhtaudumme asuntoon jokaiselle kuuluvana perusoikeutena ja teemme kaikkemme asunnottomuuden poistamiseksi.
