Helsingin uusi valtuusto aloittaa työnsä kesäkuussa, mutta neuvottelut luottamuspaikoista ovat jo kovassa vauhdissa. Demareilla, vihreillä ja vasemmistoliitolla on 85-paikkaisessa valtuustossa turvallinen enemmistö, 52 valtuutettua. Halutessaan ne voivat siis hallita Helsinkiä kolmestaan.
Jokainen näistä puolueista perusti vaalikampanjansa kokoomuksen leikkauspolitiikan vastustamiseen, joten nyt niillä on aito mahdollisuus kääntää Helsingin suunta. Ne eivät tarvitse muita puolueita vaan ne pääsevät toteuttamaan kaikki vaalilupauksensa. Mahtavaa, eikö?
Vihervasemmistolta vaaditaan vain yksi päätös, jotta se pääsee tekemään unelmiensa politiikkaa: sen täytyy kieltäytyä yhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Siis sen puolueen, jonka politiikkaa se vastustaa. Helppo homma, eikö?
Pormestarimallissa valta on Helsingissä keskitetty pormestarille ja neljälle apulaispormestarille. Näistä ylivoimaista valtaa käyttää pormestari, joka ”herrasmiessopimuksen” mukaan tulee vaaleissa eniten ääniä saaneesta puolueesta. Pormestaria ei kuitenkaan valita vaaleilla, vaan nimityksestä päättää valtuusto. Se valtuusto, jossa punavihreillä on selkeä enemmistö.
Politiikan muuttumisen varmistamiseksi kehotin äänestämään listaa, joka vastustaa pormestarimallia. Eipä paljon äänestetty, joten homma on hoidettava vaikeamman kautta. Demarien, vihreiden ja vassareiden äänestäjien täytyy nyt painostaa valtuutettujaan heivaamaan kokoomus ulos pormestarineuvotteluista.
Erkki Tuomioja tätä jo ehdottikin. Uskaltaako joku muukin valtuutettu vastustaa kokoomusta vaalipuheiden lisäksi käytännössä? Antaako ylin valta kokoomukselle vai luodako Helsingistä punavihreä paratiisi? Siinäpä pulmaa kerrakseen.
Lauri Alhojärvi 