Kirjoituksia

Usein kysytään, millainen mä olen ihmisenä. Vastaus on helppo: ärsyttävän periaatteellinen. Pidän niin tiukasti kiinni moraalikäsityksistäni, että siitä on loppujen lopuksi minulle vain haittaa. En kuitenkaan voi muutakaan. Annan kolme esimerkkiä.

1. Vuosi sitten koin jotain, mistä useimmat muusikot voivat vain haaveilla: olin viikon ajan äänittämässä legendaarisella Abbey Roadin studiolla. Kaikki sujui oikein mukavasti, ja rumpalointini kuulosti upealta. Miksausvaiheessa rummut oli kuitenkin litistetty ja kaikki dynamiikka kadotettu. Bändin johtaja (joka maksoi koko homman ja jolle olen ikuisesti kiitollinen) ei suostunut tinkimään visiostaan rumpujeni suhteen. Lähdin siis lätkimään tuosta bändistä, ja kahdesta muusta joissa olimme yhdessä soittaneet. Ammattiylpeys menee mulla potentiaalisen maailmanmaineen edelle.

2. Olin oikein otettu, kun mua pyydettiin suosittuun podcastiin. Toimintansa rahoittamiseksi podcastaajat olivat solmineet sopimuksen suomalaisen kellonvalmistajayhtiön kanssa. Kysyivät multa etukäteen, sopiiko jos lahjoittavat mulle rannekellon siinä podcastissa. En joutunut edes miettimään ennen kieltävää vastausta. Podcastaajat (oikein mukavia kavereita, joille toivon hyvää) ymmärsivät kyllä, mutta kertoivat että olin ainoa poliitikko joka oli kieltäytynyt kellosta. Kansanedustajat vasemmalta oikealle olivat ottaneet sen vastaan, heillä kun lahjuksen raja menee neljässä sadassa eurossa. Mulla olisi ollut sille kellon jälleenmyynnistä saatavalle parille huntille ihan aito tarve, mutta moraali esti.

3. Olin istunut baarin terassilla muutaman kaljan verran. Sitten tuli pissahätä, joten menin sisälle jonottamaan vessaan. Iso kaveri yritti ohittaa. Kun huomautin asiasta, hän kysyi, olinko tilannut mitään. Olisin tietysti voinut välttää riidan kertomalla, että olin. Mutta vastasin että asia ei kuulu hänelle, koska se ei kuulunut. Hän toisti kysymyksensä ja kieltäytyi väistämästä, ja minä toistin vastaukseni. Iso kaveri alkoi jo hiiltyä, mutta baarityöntekijä oli onneksi tilanteen tasalla ja päästi minut omalle paikalleni pissajonoon.

Mä olen siis sellainen ihminen, jolle periaatteet ovat tärkeämpiä kuin menestys, raha tai henkilökohtainen turvallisuus. Miten me voisimme unelmoida paremmasta tulevaisuudesta, jos tässä hetkessä toimimme sen vastaisesti?

Ujuni Ahmed kritisoi Ylen kulttuuricocktailissa osuvasti valkoista feminismiä. Olen täysin samaa mieltä siitä, että valkoisilla feministeillä on vaikeuksia käsitellä ruskeiden ihmisten kohtaamia ongelmia Suomessa. Esimerkiksi kunniaväkivaltaan liittyviä kysymyksiä käsitellään usein turhan sensitiivisesti.

Vaikeneminen johtuu osittain siitä, että valkoisilla feministeillä ei ole tarpeeksi kosketuspintaa rodullistettujen elämään. Toisaalta ei haluta myöskään heittää vettä rasistien myllyyn. Mutta tarkoitus kääntyy itseään vastaan, mikäli maahanmuuttajayhteisöjen ongelmista puhuvat ainoastaan rasistit.

Sensitiivisyys johtuu mielestäni myös siitä, että haluamme välttää muiden suulla puhumista. Mutta Ujuni muistutti, että vaikeneminenkin on valta-aseman käyttämistä.

Feministinen puolue on tiedostanut mainitut ongelmat. Olemmekin ottaneet askelia huomioidaksemme rodullistetut ihmiset toiminnassamme paremmin. Ujuni kävi pari vuotta sitten puhumassa silloiselle puoluehallituksellemme näistä teemoista. Olemme myös pyrkineet lisäämään yhteistyötämme esimerkiksi antirasistisen feministijärjestön Fem-R:n kanssa.

Feminismi on kuitenkin jatkuvaa oppimista. Meidän täytyy entistä herkemmällä korvalla kuunnella vähemmistöjen edustajia sekä nostaa heidän ääntään kuuluviin. Meidän täytyy myös kehittää puoluettamme, jotta rodullistettujen olisi helpompi tulla mukaan toimintaan. Kiitos Ujuni Ahmedille tärkeästä puheenvuorosta!