Kirjoituksia

Moi!

Olen Lauri Alhojärvi, 39-vuotias helsinkiläinen. Työskentelen mm. muusikkona, soitonopettajana, lastenhoitajana ja kestävän matkailun evaluaattorina. Koulutukseltani olen filosofian maisteri alue- ja kulttuurintutkimuksen oppiaineesta. Vapaa-ajallani, jota vielä ennen puheenjohtajan pestiä oli olemassa, tykkäsinkin kuluttaa kulttuuria monipuolisesti. Pidän erityisesti lukemisesta, musiikista, teatterista ja kuvataiteesta. Turhaa lentämistä välttääkseni kohdistan matkailuharrastukseni nykyään lähinnä Suomeen ja Baltiaan. Viehätyn etenkin rähjäisistä ostareista ja betonilähiöistä. Mölkkyä pelaan MM-tasolla.

Politiikassa olen toiminut jo 15 vuotta. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla vuoden 2008 kuntavaaleissa SKP:n listalla. Valtuustokauden 2009–12 toimin Helsingin ympäristölautakunnan varsinaisena jäsenenä. Feministiseen puolueeseen liityin vuonna 2018. Olen tuosta lähtien toiminut puolueessa luottamustehtävissä; ensin kolme vuotta puoluehallituksessa ja päättyneen kaksivuotiskauden puoluesihteerinä.  Feminismiä sivuaviin teorioihin (mm. akateeminen kulttuurintutkimus, postkolonialismi) olin tutustunut jo yliopistolla, ja puolueesta teki vetovoimaisen ennen kaikkea sen raikkaus ja aktiivisuus. Pääroolissa liittymispäätöksessäni oli puolueen periaateohjelma, jota pidän edelleen loistavana.

Sittemmin olemme päässeet pohtimaan puoluetoiminnan painopisteitä laajemminkin. Kun kaikki julistautuvat feministeiksi, tarvitaanko meitä enää? Vastaukseksi riittää mielestäni kaksi tilastoa: Suomi on edelleen EU:n rasistisin valtio, sekä toiseksi vaarallisin naisille ja tytöille. Muitakin syitä toimintamme jatkamiselle löytyy helposti: käynnissä on maailmanlaajuinen väkivallan aalto transsukupuolisia vastaan; ilmastonmuutos ja luontokato etenevät varmoin askelin; asevarustelu kiihtyy; asunnottomuus ja köyhyys ovat edelleen läsnä. Feminististä puoluetta tarvitaan enemmän kuin koskaan. 

Haaste ei mielestäni ole puolueen oikeutuksen perustelemisessa, vaan sen osoittamisessa, että brändäys ja sanahelinä eivät tuo todellista muutosta. Muutos syntyy teoista. Meidän täytyy siis osoittaa itsellemme ja äänestäjille, että meidän feminismimme on vakaalla pohjalla. Meidän täytyy vahvistaa visiotamme.

Tästä päästään sujuvasti puolueen viime vuonna valmistuneeseen strategiapaperiin, joka laadittiin huolellisesti monivaiheisen ja osallistavan prosessin avulla. Puolueen pääpainopisteisiin oli patriarkaattikritiikin rinnalle jo aiemmin nostettu ilmasto- ja ympäristöpolitiikka. Nyt strategian laatijat päätyivät siihen, että koska tehtävänämme on tunnistaa ja purkaa kaikkia sortavia rakenteita, meidän on osattava ja uskallettava kritisoida myös kapitalismia. Strategian mukaisesti juuri päättyneen puoluekokouksen yhteydessä järjestettiin mainio talouskeskustelu työpajoineen. 

Strategiapaperissa tuotiin myös esiin feministisen puolueen poikkeuksellista olemusta. Koska alistavat rakenteet ovat myös kulttuurisia, on meidän toimittava perinteisiä puolueita laaja-alaisemmin ja ketterämmin. Perinteinen puoluepolitiikka on vain yksi toimintakentistämme. Muissa puolueissa ajatellaan, että maailman muuttaminen edellyttää maksimaalisen vallan tavoittelua. Me, jotka elämme kabinettien ulkopuolella, havaitsemme tuon ajattelutavan rajoitteet. Se typistää ihmiselämän lakipykäläksi ja talouspolitiikan promillen viilaamiseksi. 

Mainitsemani laaja-alaisuus ja ketteryys edellyttävät monimuotoista puolueorganisaatiota. Visiossani keskushallinnolla on mahdollistajan rooli. Se on puutarhuri, jonka tehtävänä on tuottaa mahdollisimman ravitsevaa multaa. Mullasta pääsevät kasvamaan niin orkideat kuin nokkosetkin.

Puheenjohtajakaudelleni olen asettanut kaksi pääasiallista tavoitetta, jotka liittyvät juuri puolueorganisaation voimistamiseen: puolueen taloutta täytyy vahvistaa ja jäsenmäärää kasvattaa. Poliittisia tavoitteita on niin ikään kaksi. Puoluekokous päätti, että emme aseta ehdokkaita ensi vuoden presidentinvaaliin tai europarlamenttivaaleihin. Sen sijaan keskitymme keräämään kannattajakortit puolueen palauttamiseksi puoluerekisteriin (tällä hetkellä olemme rekisteröity yhdistys, joka on nimeltään feministinen puolue). Kun palaamme rekisteröidyksi puolueeksi, voimme helpommin asettaa ehdokkaita vuonna 2025 käytäviin alue- ja kuntavaaleihin. Näissä vaaleissa aikomuksenamme on palata rytinällä ja saavuttaa useampi valtuustopaikka.

Terveisin

Lauri

Edellisessä kirjoituksessa väitin, että köyhyyden poistaminen olisi järkevää myös kulttuurialan kannalta. Mutta miten köyhyyttä käytännössä vähennetään?

Suurimmissa kaupungeissa asumiskustannukset muodostavat kohtuuttoman suuren osan pienituloisen menoista. Niiden laskeminen on siis prioriteetti. Uusien asuntojen rakentamisessa täytyy panostaa valtion ja kuntien omaan rakennustuotantoon. Niiden avulla taataan paitsi rakennusten tosiasiallinen valmistuminen, myös asialliset työolot ja palkkaus työntekijöille.

Etenkin Helsingissä tonttivuokrien korotukset ovat olleet kohtuuttomat. Periaatteessa maata ei pitäisi mielestäni saada omistaa lainkaan, mutta nykysysteemissä tuen taloyhtiöitä Helsingin kaupunkia vastaan.

Energian hinta on ollut tapetilla. Siirtoyhtiö Carunan myyminen oli valtava virhe, kuten myös toimimattomaan ydinvoimalaan panostaminen. Uusiutuvaa energiaa olisi tarjolla yllin kyllin, mikäli sitä vain viitsittäsiin hyödyntää.

Ruokaa tarvitsee jokainen. Parin suuren yhtiön hallitsema päivittäistavarakauppa näivettää diversiteetin lisäksi kotimaisen ruoantuotannon. Viljelijöille on maksettava käypä korvaus tuotoksistaan poistamalla turhat välikädet.

Raha toimii vaihdannan välineenä, joten sitä täytyy saada köyhille lisää. Roimat korotukset tarvitaan etenkin opintorahaan, toimeentulotuen perusosaan ja kansaneläkkeeseen. Toimet rahoitetaan loogisimmin ottamalla rikkaimmilta: pääomatuloja täytyy verottaa ankarammin ja yleistä progressiota jyrkentää.

Kustannuksia kasvattavat myös peruspalvelut, joista nykyään halutaan periä maksu. Terveydenhuollon tulee olla maksutonta, samoin kuin päivähoidon. Jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkaaseen elämän loppuvaiheeseen riippumatta maksukyvystä.

Näillä toimilla pääsemme alkuun. Pohjimmiltaan kyse on muutoksesta kysymyksenasettelussa. Sen sijaan, että puolueet tekevät minimaalisia muutosehdotuksia valtionvarainministeriön laatimaan budjettiin, täytyisi hyvinvointia lähestyä toisin. Täytyisi kysyä, mitä haluamme. Tulisiko päivähoitoon ja koulutukseen panostaa? Haluaisimmeko taata hyvän elämän hoitokotien asukeille?

Jos vastaamme myöntävästi, täytyy miettiä, miten tämä rahoitetaan. Sipilän hallituksen tekemiä veronalennuksia ei ole palautettu. Niiden summa on 8 miljardia euroa vuodessa. Siis pelkästään perumalla aiemmat veronalennukset valtio kuroisi ns. kestävyysvajeen umpeen. Lisäksi rikkaimpia saisi mielestäni verottaa vähän enemmän, jotta köyhimmät voisivat paremmin.