Kirjoituksia

Suomen sisäinen turvallisuus ja valvonta

Natoon liittyessään Suomi joutuisi lähettämään joukkojaan Yhdysvaltojen öljysotiin ympäri maailmaa. Suomesta tulisi täten osa Yhdysvaltojen vihattua liittoumaa. Samaten Suomi antaisi tukensa muiden Nato-maiden toimille esimerkiksi Syyriassa. Suuren kokoluokan terrori-iskun todennäköisyys Suomessa kasvaisi siis merkittävästi.

Iskun ehkäisemiseksi täytyisi laajentaa Supon ja poliisin urkintaoikeuksia sekä kasvattaa niiden resursseja. Tämä tarkoittaisi valvontakameroita, tunnistetietojen seuraamista, profilointia ja ennaltaehkäiseviä pidätyksiä.

Tällä hetkellä näyttää hyvin mahdolliselta, että seuraava sisäministerimme saattaa tulla äärioikeistolaisesta puolueesta. Todellako haluamme antaa nämä entistä vahvemmat välineet fasistin käsiin? Kuvittelevatko vasemmistolaiset jäävänsä tämän uuden valvontadoktriinin ulkopuolelle?

Niemöllerin runoa mukaillen: ensin ne tulivat hakemaan muslimit, enkä puhunut mitään…

Kävin tässä pitkän keskustelun erään tapahtuma-alan konkarin kanssa. Kentän näkymistä piirtyi varsin lohduton kuva.

Pääpointti oli tämä: vaikka tapahtumarajoituksia on vihdoin purettu, alan toipuminen kestää monta vuotta.

Ongelma 1: työntekijäpula.

Suomalaisen koulutuksen saaneet tunnettiin vielä pari vuotta sitten tapahtuma-alan huippuammattilaisina. Sulun vuoksi etenkin vasta perheen perustanut sukupolvi on joutunut etsimään muita töitä, eikä välttämättä palaa tapahtuma-alalle. Työntekijäpula on suuri, minkä lisäksi teknikkojen kohdalla kadotettiin yksi sukupolvi.

Ongelma 2: materiaalipula.

Komponenttipula ei suoranaisesti liity koronaan, mutta vaikeuttaa siitä toipumista. Sen sijaan pandemialla on yllättäviäkin seurauksia. Standardit täyttävän esiintymislavan kokoamiseen käytetään 1×2-metrisiä paloja, joiden kantavuus on 500 kg per neliömetri. Yksi pala maksaa 700€, joten esiintymislavan hinnaksi tulee helposti kymppitonni pelkkien lavapalojen osalta. Palojen elinkaari on n. 20 vuotta, joten ne ovat pienellekin yritykselle hyvä sijoitus. Ongelmana vain on, että palat on jouduttu myymään jo aikoja sitten.

Ongelma 3: rahapula.

Lavapaloja ei olisi täytynyt myydä tai työntekijöitä lomauttaa, mikäli maamme hallitus olisi suhtautunut kulttuuri- ja tapahtuma-alaan asiallisesti.

Seuraukset:

A) Kaksi suurinta yritystä pystyvät kyllä toteuttamaan suurimmat tapahtumat. Sen sijaan pienemmät tapahtumat joko jäävät järjestämättä (koska edes niitä lavapaloja ei ole tarpeeksi), tai ne joutuvat nostamaan pääsylippujen hintoja huomattavasti.

B) Tapahtuma-alan työntekijöiden järjestäytymisaste on ollut heikko. Peruspäivärahalle pudottuaan ne, jotka alalle ovat jääneet, järjestäytynevät aktiivisemmin. Toisaalta yritykset ovat pandemiasta oppineet sen, että niiden kannattaa palkata ainoastaan feeelancereitä. Kovaa vastakkainasettelua lienee luvassa.

C) Kulttuurikenttä kaventuu. Tekniikan toteutuksen saralla kaksi suurta kasvattavat markkinaosuuttaan. Pienet toimijat ovat jo pudonneet pois. (Kriisit toimivat kapitalismin katalysaattoreina, sanoi Marx). Tapahtumista järjestetään varmuudella vain suurimmat, mikä tarkoittaa alueellisen diversiteetin kaventumisen lisäksi sitä, että esiintyjäkaarti supistuu. Esiintyjien kansainvälinen edustus kaventuu matkustusrajoitusten ja yleisen varovaisuuden vuoksi.

D) Jos yhdistetään halvalla tekeminen käteisen rahan suosimisen kulttuuriin, on harmaan talouden kasvaminen jokseenkin varmaa. Palkkakehitykseen pandemia vaikuttanee ristiriitaisesti: ne harvat ammattilaisteknikot pystynevät neuvottelemaan suurten tapahtumien osalta itselleen aiempaa paremman palkan. Sen sijaan pienet tapahtumat pyrkinevät palkkaamaan mahdollisimman halvalla, jolloin myös laadusta joudutaan tinkimään.

Tapahtuma-alan kriisin vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan ja kestävät vuosia. Koska kriisi olisi ollut vältettävissä niinkin helpolla keinolla kuin tuilla, täytyy aivan vakavasti kysyä, onko hallituspuolueilla jokin erityinen syy alan tuhoamiseen.

En kuitenkaan usko, että hallituksen toiminta on ollut tietoista. Pelkään, että syy on kirjattu edustuksellisen demokratian mekanismeihin. Henkilökeskeinen demokratia edistää kilpailua, individualismia ja kapitalismia. Onko tällaisessa demokratiamallissa ylipäänsä sijaa humanismille tai kulttuurin arvostamiselle? Tämä on myöhemmän pohdinnan aihe.