Tunisian vaalit

Viime viikonloppuna tuli Tunisiasta ensimmäinen ns. arabikevään kansannousun kokenut valtio, jossa järjestettiin vaalit. Niissä valittiin jäsenet neuvostoon, joka laatii uuden perustuslain, valitsee väliaikaisen hallituksen ja päättää parlamentti- ja presidentinvaalien ajankohdasta. Ylivoimaisen ja odotetun voiton sai maltillinen islamistinen Al-Nahda. Toiseksi ja kolmanneksi suurimmat ryhmät ovat maallisia vasemmistopuolueita.

Al-Nahdan kannatus perustuu vahvaan näyttöön vastarinnasta, kertoo Le Monde -lehti. Puolue on vastustanut nyt jo syrjäytetyn Ben Alin diktatuuria monen vuosikymmenen ajan ja 1980-luvulta lähtien jopa 30 000 sen aktiivia on vangittu. Uskovaiset ovat puolueen toinen vahva kannattajakunta. Tämä on luonnollista, sanoo Deutsche Wellen haastattelema libanonilainen Ziad Majed. Moskeijat ovat olleet monessa arabimaassa paikkoja, joihin on voinut paeta vallanpitäjiä. Kun vanha valta on kumottu, on tendenssinä ollut äänestää sen uhreja. Toisaalta yksipuoluejärjestelmän kaaduttua on suurin kansaa poliittisesti yhdistävä tekijä useinkin uskonto.

Majed ei ole huolissaan islamistien valtaannoususta, sillä termi ei hänen mielestään enää merkitse mitään. Islamisti-sanaa alettiin käyttää 80- ja 90-luvuilla kuvaamaan poliittisen islamin nousua. Nykyään islaminuskoon nojaavien puolueiden ja ryhmien määrä on valtava, eikä niitä yhdistäviä tekijöitä juurikaan löydy. Toiseksi Majed näkee kansannousun peruuttamattomana. Mikään ei estä tunisialaisia vyörymästä uudelleen kaduille, jos puolueet käyttävät valtaansa väärin tai pidättäytyvät uudistuksista.

Vaalien jälkeisiä väkivaltaisuuksia onkin jo koettu Sidi Bouzidin kaupungissa, josta alkuperäinen kansannousu sai lähtölaukauksensa. Alueen suurimmaksi ryhmäksi äänestetty liikemies Hechmi Haamdin lista hylättiin rahoitusepäselvyyksien vuoksi. Mielenilmaukset kohdistuvat Al-Nahdaan, koska sen johdosta osa on kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Haamdin puolueen kanssa.

Asiantuntijat ovat joka tapauksessa yhtä mieltä siitä, että Tunisiassa ei mikään puolue voi enää hallita yksinään. On alkanut konsensuspolitiikan aikakausi. Suurin huolenaihe tuntuu liittyvän länsimaiden rooliin uuden Tunisian rakentamisessa. Maa tarvitsisi viiden vuoden aikana parikymmentä miljardia dollaria infrastruktuurin parantamiseen ja köyhyyden poistamiseen. EU:n ja Yhdysvaltojen rahahanat ovat kuitenkin kiinni. Le Monde diplomatique -lehteen kirjoittava Akram Belkaid kertoo jälleenrakennuksen suurimpien rahoittajien olevan siten Euroopan Investointipankki, Maailmanpankki ja IMF. Lainojen ehto on tuttu: yksityistämistä täytyy lisätä. Belkaid mainitsee ensimmäisiksi yksityistämiskohteiksi vedenjakelun, energiantuotannon ja terveydenhuollon.