Tarina väreistä

Vihreä, Punainen, Pinkki ja Musta olivat jo pitkään suhtautuneet toisiinsa vähintäänkin epäluuloisesti. Vanhat kaunat painoivat niin, että värien oli vaikea tehdä yhteistyötä edes tarpeen selkeästi niin vaatiessa. Useimmat niistä leikkivät paljon mieluummin Sinisen kuin toistensa kanssa. Sininen oli pihan kuningas, sillä se osasi kuiskia muiden värien korviin niitä houkuttavia lupauksia. ”Saat paljon karkkia”, Sininen supatti Punaiselle. Pinkkiä se maanitteli: ”vain minun kauttani voit muotoutua vapaaksi yksilöksi”. Vihreää sen ei suoraan sanoen tarvinnut kovin paljon houkutella, kunhan vain väitti että sen toimintatapa oli ainoa mahdollinen. Ainoastaan Mustan Sininen jätti rauhaan, sillä Musta ei leikkinyt kenenkään kanssa. Se vain kävi välillä potkaisemassa muita nilkkaan ja juoksi taas mököttämään pihan perälle. Kaikki muut värit leikkivät Sinisen määräämiä leikkejä.

Kun tätä oli jatkunut kymmeniä vuosia –tai satoja, ajantaju oli kadonnut kaikilta– lennähti pihalle repaleinen sanomalehdenpala. Sininen sai tietysti lukea sen ensimmäisenä. Se kalpeni äkisti ja yritti piilottaa repaleen taskuunsa. ”Ei siinä lue mitään”, väitti Sininen. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin muut värit kuitenkin intoutuivat toimimaan yhdessä. Ne saivat kammettua palasen itselleen ja ryhtyivät lukemaan. Teksti oli täynnä hankalia sanoja, mutta otsikon kaikki ymmärsivät. ”Sinisen komentoon ei ole pakko alistua”, siinä luki.

Punainen ryhtyi pohtimaan. Se huomasi, ettei sillä edelleenkään ollut juurikaan karkkia. Itse asiassa Sininen oli kaiken aikaa käyttänyt tyhjien lupaustensa pohjana Punaisen omia karkkeja, jotka Sininen siltä oli viekkaudella varastanut. Sitten havahtui Pinkki. Ei se ollutkaan lainkaan vapaa. Sininen määräsi sen kaikista tekemisistä ja jopa ulkonäöstä. Lopulta myös Vihreä käänsi katseensa Sinisen kauniisti kimaltelevista hampaista. Mitä se näkikään! Piha oli tuhon partaalla, sillä Sininen oli suorittanut kaikki tarpeensa keskelle pihamaata. Vihreä huomasi yhtäkkiä seisovansa nilkkojaan myöten Sinisen ammoniakinkatkuisissa jätöksissä.

Tuona kohtalokkaana päivänä Punainen, Pinkki ja Vihreä lakkasivat leikkimästä Sinisen kanssa. Ne alkoivat sen sijaan jutella keskenään ja huomasivat ensi kertaa, kuinka paljon yhteistä niillä olikaan. Ne tarvitsivat jokainen toistaan. Vihreä piti huolta pihan elinvoimaisuudesta. Punainen katsoi, että jokainen osallistui yhteisiin leikkeihin ja sai tarpeeksi karkkia syödäkseen. Pinkin tehtävänä oli valvoa, että kaikkia kohdeltiin hyvin ja tasavertaisesti. Musta yritti jäädä omaan nurkkaukseensa, mutta muut värit onnistuivat lopulta maanittelemaan sen mukaan leikkiin. Ne kertoivat Mustalle, että ne eivät pärjäisi pitkään ilman sitä. Musta ei nimittäin ollut koskaan tyytyväinen, ja jääräpäisyydessään se ymmärsi muita selkeämmin muutoksen prosessiluonteen. Piha ei tulisi koskaan täysin valmiiksi.

Mutta Sinistä ei tarvinnut kukaan. Kaikki huomasivat, että niillä oli paljon mukavampaa ilman valehtelevaa, itsekästä ja kaikkialle ruikkivaa Sinistä. Ja tuona ymmärtämisen hetkenä –huiskis vain– Sininen katosi. Eivät muut värit sille mitään pahaa tehneet, se yksinkertaisesti lakkasi olemasta. Sinisen kadottua Vihreä, Punainen, Pinkki ja Musta elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, kunhan vain muistivat että niistä ihan jokaista tarvittiin.

Advertisements
Kategoria(t): Muut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s