Nuorten omaehtoinen toiminta vaatii alueellisia rakenteita

Osallistuin juuri nuorten Ruuti-päättäjämiittiin yhtenä SKP:n valtuustoryhmän edustajista. Miitin tarkoituksena on koota nuoria, virkamiehiä ja poliitikkoja yhteen edistämään nuorten toivomia teemoja. Omassa ryhmässäni pureuduimme nuorten vapaa-ajanmahdollisuuksien lisäämiseen.

Vaatimuksia nuorilla oli vapaa-ajan suhteen viisi: vapaat tilat pitäisi saada aktiivisempaan käyttöön ja tiedotus nuorille suunnatuista palveluista kuntoon; nuorten tuottamaa, suunnittelemaa ja vetämää toimintaa kuin myös matalan kynnyksen harrastustoimintaa pitäisi lisätä sekä täytyisi järjestää erilliset harraste/mahdollisuus-messut.

Kävi ilmi, että kymmenessä koulussa on käynnissä pilottihanke tilojen iltakäytön avaamisesta ja että liikuntavirasto suunnittelee saattavansa tiedot vapaista liikuntakentistä jossain vaiheessa myös kuntalaisten nähtäville. Lisäksi asukastaloissa on tarjolla aktiviteetteja, joita pääsee myös itse suunnittelemaan. Nuorisoasiankeskuksella puolestaan on olemassa harrastushaku-nettipalvelu ja kulttuurikeskus on yhteistyössä muiden virastojen kanssa laajentamassa omaa tapahtumatietokantaansa koskemaan myös tarjolla olevia kursseja. Tietoa ja mahdollisuuksia siis periaatteessa löytyy kyllä, mutta nuoret eivät koe näiden välityskanavia ja malleja omakseen. Mikä neuvoksi?

Avainsanat ovat nähdäkseni omaehtoisuus ja alueellisuus. Olen Helsingin kaupungin sektoriajattelusta puhunut ja kirjoittanut paljon, mutta siitä saatiin taas uusi esimerkki kun virkamiehet eivät olleet tietoisia kahden edellä mainitun ja osittain päällekkäisen nettipalvelun olemassaolosta. Tarvitaan siis palvelu-ja mahdollisuustarjonnan alueellista koostamista. Tämä voisi tapahtua joko koulun, nuorisotalon tai kaupunginosayhdistyksen toimesta. Itse kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska tällöin lisättäisiin myös kanssakäymistä nuorten ja ”muiden” välillä. Poliitikoilta vaaditaan päätöksiä mm. tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksien lisäämisen suhteen ja kaupungin viranhaltijoilta lähinnä säännöllistä tiedotusta. Kaupunginosayhdistyksen rooliksi jäisi informaation kokoaminen alueellisesti ja nuorten osallistaminen koulujen ja nuorisotalojen kautta. Lisäksi jokaiselta virastolta tarvitaan konkreettisia suunnitelmia nuorten osallistamisen ja omaehtoisen toiminnan lisäämiseksi.

On nimittäin tärkeää, että nuorilla on olemassa vain heille suunnattuja tiloja ja toimintaa. Tämän lisäksi olisi kuitenkin hyvä välillä kohdella nuoria ihmisinä muiden joukossa erityisryhmän sijaan. Nuorten ottaminen osaksi paikallisyhteisöä kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain.

Nuoret vaativat miitissä konkreettisia edistysaskelia, joten lupasin aloittaa Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueella projektin toimivan mallin etsimiseksi. Tavoitteena on muodostaa alueellisia rakenteita, jotka ottaisivat nuoret mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa sekä osallistumaan alueen kehittämiseen. Lupasin vieläpä yleispätevän mallin löydettyäni levittää sitä muillekin alueille. Siitä vaan hommiin.

 

Advertisement

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s