Gramexpress-lehden päätoimittaja Lauri Kaira kirjoittaa numerossa 4/2020 taiteilijoiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta työttömyyskorvauksen suhteen. Tekijänoikeuskorvauksella tarkoitetaan teosten käyttöön perustuvaa lisensointikorvausta. Tekijänoikeuskorvaukset eivät siis ole palkkaa tehdystä työstä eivätkä siten kerrytä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Nykyisten säädösten mukaan taiteilijan työttömänä saamat tekijänoikeuskorvaukset silti leikkaavat työttömyyskorvausta. Tämä tekee osaltaan taiteilijoista sosiaaliturvajärjestelmän väliinputoajia.
Eduskunnan sivistysvaliokunta on esittänyt asiaa korjattavaksi. Korjaaminen hoituisi yksinkertaisella asetuksen muutoksella, jonka hallitus voisi antaa pikaisesti ilman eduskunnan käsittelyä. Kaira kirjoittaa, että korjausesitys luovutettiin hallitukselle jo kesäkuun alussa, mutta sosiaali-ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen mukaan esitys täytyy viedä kevään budjettiriiheen. Koronan muutenkin kurittamat taiteilijat joutuvat siis odottamaan vähintään ensi kevääseen saakka ennen kuin mahdollisesti pääsevät tasa-arvoiseen asemaan palkansaajien kanssa työttömyysturvan suhteen.
Hallitus on kurittanut luovaa alaa jo muutenkin epäjohdonmukaisilla koronatoimilla. Taiteilijoiden työttömyysturvan korjaaminen olisi nopea keino tuoda edes pientä helpotusta osalle luovan alan toimijoista, eikä kyse olisi edes avustuksesta vaan sosiaaliturvan tasapuolistamisesta. Hallituksen haluttomuus puuttua asiaan kielii ymmärtämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä luovaa alaa kohtaan.