Oman eliniänodotteeni puitteissa uskon maailman mullistuvan kahden ilmiön toimesta. Ensinnäkin ekokatastrofi äärimmäisine sääilmiöineen ja sukupuuttoaaltoineen tulee muokkaamaan fyysistä elinympäristöämme huomattavasti. Vilja-aittojen ja puhtaan juomaveden ehtyessä ilmastopakolaisuus kasvaa. Esimerkiksi Himalajan jäätiköistä oli kadonnut pari vuotta sitten jo viidennes. Jäätiköiden joista saa juoma- ja peltojenkasteluvetensä hieman alle 1,5 miljardia ihmistä. Merenpinnan nousu puolestaan tekee hieman pidemmällä aikavälillä esimerkiksi Hollannin kokolailla asuinkelvottomaksi.
Toisena sukupolveamme laajasti koskettavana tekijänä näen automatisaation. Joidenkin tutkijoiden mielestä massatyöttömyys uhkaa jo 10-15 vuoden päästä kun lähes kaikki työläiset maanviljelijöistä lääkäreihin on korvattu roboteilla. 3D-tulostus mahdollistaa jo nyt kerrostalojen rakentamisen, vaikka teknologia on vasta lyönyt itsensä läpi.
Mitä näistä muutoksista sitten seuraa? Jos meno jatkuu entisellään, näemme linnake-Euroopan rajojen sulkeutuvan. Välimeri täyttyy ruumiista. Valtioiden sisällä tuloerot jatkavat kasvamistaan. Koska verotusta jatkuvasti kevennetään, ei eläkkeisiin tai työttömyysturvaan ole varaa. Muukalaisviha yhdistettynä joutilaiden, tyytymättömien nuorten miesten legiooniin. Tuttu tarina.
Muitakin vaihtoehtoja on. Kaiken keskiössä näen omistussuhteet. Luultavasti tärkeimmäksi nousee kysymys siitä, kenellä on oikeus maahan. Jos omistusoikeus on yksityishenkilöillä tai yrityksillä, syttyy sisällissotia. Jos valtioilla, syttyy sotia. Vaan jos maata ei omistaisikaan kukaan? Ainakin täällä nykyisen Suomen alueella lääniä riittäisi. Teknologinen kehitys mahdollistaisi tehokkaasti pienimuotoisen ruoan- ja energiantuotannon. Pohjavesistä täytyy pitää hyvää huolta. 3D-tulostus mahdollistaa halvan asumisen, jos vain on maankäyttöoikeus. Perustarpeet saataisiin täten tyydytettyä. Entä toimeentulo? Erilaiset aikapankit tulevat kasvattamaan suosiotaan. Jos oletamme rahan kuitenkin säilyvän vaihdannan välineenä, sitä pitää työttömienkin saada jostain. Omistussuhteet nousevat jälleen keskiöön. Työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta on kaikin puolin hyvä ratkaisu. Tuloerot pienenevät, työhyvinvointi kasvaa ja syntyy uusia työpaikkoja. Lisäksi aikaa jää perheelle ja harrastuksille. Osuuskunnat nousevat jälleen suosioon. Perustuloa kannattaisi kokeilla. Rahaa tarvitaan yhä vähemmän, jos vain omistamme tuotantovälineet yhdessä ja jaamme tuotokset tasaisesti. Päätöksenteko tapahtuu pienyhteisöissä, joiden lisäksi toimii laajempia, koordinoivia elimiä.
Tämä on ehdotukseni. Kyse on siirtymisestä kohti tuotantovälineiden ja resurssien yhteisomistusta. Muutamaa lakipykälää joutunee uudistamaan, mutta suurimpana haasteena on ihmisen taipumus tukeutua tuttuun ja turvalliseen. Vaikka tiedämme sivilisaation matkaavan kohti tuhoa, emme uskalla uudistaa toimintamallejamme. Ja kuitenkin maailma on täynnä positiivisia esimerkkejä osuuskunnista, tehtaiden yhteisomistuksesta ja lähidemokratiasta. Mutta jos uskaltaminen tuntuu liian työläältä, onhan valittavana tuo toinen vaihtoehto. Paitsi että sitä ei luultavasti edes tarvitse valita, vaan siihen ajaudutaan jos suuntaa ei tietoisesti muuteta.
Lauri Alhojärvi 