Kaupungilta vaaditaan konkretiaa lähidemokratiahankkeiden onnistumiseksi

Tällaisen esittelypuheen pidin 14.3. Helsingin lähidemokratian pilottihankkeiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys Artovan lähidemokratian pilottihanke on jaettu kahteen osa-alueeseen. Näistä käytännönläheisemmässä suunnitellaan alueemme rantapuiston kehittämistä toisen liittyessä asukastaloihin ja -tiloihin.

Rantapuiston kohdalla pilottihanke on edennyt jo varsin pitkälle. Kahden session eli fasilitoidun työpajan avulla olemme osallistujien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti koonneet neljä itseohjautuvaa toimintaryhmää. Näistä ensimmäinen pohtii liikuntapaikkojen kehittämistä, toinen kahvilatoiminnan mahdollistamista, kolmas vesialueiden käyttöä ja neljäs ympäristötaideteoksen hankkimista. Seurantaryhmän tehtävänä on tässä vaiheessa huolehtia siitä, että hiljaisten äänet pääsevät kuuluviin. Käynnistämme yhteistyön alueen päiväkotien, peruskoulun, nuorisotalon ja kehitysvammaisten palvelutalon kanssa ideoiden kartoittamiseksi.

Seurantaryhmä toimii myös yhteistyössä kaupungin tietokeskuksen kanssa sosiodemografisesti edustavan kansalaisraadin kokoamiseksi. Kansalaisraati kokoontunee kolme kertaa. Se keskustelee ja päättää toimintaryhmien ja hiljaisten kehittämisehdotuksista. Asiantuntijoina toimivat kaupungin virkamiesten lisäksi toimintaryhmien edustajat. Näin saamme vahvistettua alueellista osaamista. Joissain kohdin on mahdollista hyödyntää myös suoraa demokratiaa, alueellista kansanäänestystä. Tavoitteena on, että pilottihankkeen myötä alueellemme luodaan osallistavan toimintakulttuurin lisäksi rakenteet, jotka mahdollistavat esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin.

Asukastalojen ja -tilojen osalta hankkeemme on vasta käynnistymässä. Tarkoituksena on keskittyä tilojen hallinnoinnin ja toiminnan suunnittelun kehittämiseen. Tässä yhteydessä voimme käyttää nettipohjaisia työkaluja osallistuvan suunnittelun mahdollistajina. Asukastiloihin liittyy käytännön lisäksi myös teoreettinen ulottuvuus. Yhteisissä tiloissa ihmiset kohtaavat: syntyy keskustelua, kanssakäymistä, uusia ideoita, ystävyyssuhteita, yhteisöllisyyttä. Suomen pitkän talven vuoksi asukastalot ja -tilat ovat avainasemassa ihmisten kohtaamisen mahdollistamisessa.

Lopuksi lausun vielä muutaman sanan Artovasta. Artovaa on jo muutaman vuoden ajan pidetty kaupunginosatoiminnan edelläkävijänä, jonka menetelmiin tullaan tutustumaan ulkomailta asti. Toimintamallimme ytimessä on itseohjautuvuus. Olemme saaneet utopistisiltakin tuntuneet ideat toteutumaan, koska hankkeiden onnistuminen riippuu ainoastaan tekijöistä. Toimintamallimme onnistumisen edellytys ja tae on siis vaikuttavuus.

Nyt olemme uudessa tilanteessa. Osallistamme ihmisiä ennennäkemättömässä mittakaavassa. Houkuttelemme uusia henkilöitä vaikuttamaan ympristönsä kehittämiseen. Vaikuttavuus ei tällä kertaa kuitenkaan ole toimijoiden käsissä, vaan kaupungin. Tähän asti kaupunki ei ole kyennyt antamaan minkäänlaisia takeita alueellisten päätösten totettamismahdollisuuksista.

Ymmärrän kyllä, että kaupungin näkökulmasta pilottihankkeen painopiste on tutkimuksessa. Ihmiset eivät kuitenkaan ole koe-eläimiä. Jos kaupunki ei pysty takaamaan hankkeen vaikuttavuutta, pelkään pilotin kääntyvän itseään vastaan heikentäen ihmisten luottamusta sekä kaupunginosayhdistystä, että kaupunkia kohtaan. Ennen kaikkea se kuitenkin heikentää ihmisten luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että kaupunki tarjoaa pilottihankkeille onnistumisen edellytykset konkretian avulla.

Utopiasta

Pääkaupunkiseudun ylioppilas- ja opiskelijakuntien vaalipaneelia varten oli annettu ennakkotehtäväksi laatia runo, räppi tai muu sanallinen esitys aiheesta Unelmieni Helsinki. Omassa esityksessäni pohdin unelman käsitettä, jonka ymmärrän utopian synonyymina. Tässä puheenvuoroni lisäpohdinnoilla täydennettynä.

Oscar Wilde totesi: ”Maailmankarttaa, josta ei löydy Utopiaa, on turha edes vilkaista.”
Olen samaa mieltä siitä, että etenkin poliittisella päätöksenteolla täytyy olla suunta. Kuitenkin maailma muuttuu jatkuvasti, se on alati liikkeessä. Maailma ei tule koskaan valmiiksi. Historian loppua sen paremmin kommunistien kuin kapitalistienkaan tarkoittamassa merkityksessä ei ole olemassa (ekologit sen sijaan näyttäisivät olevan oikeassa). Täten Utopiaa ei pidä ymmärtää ajan päätepisteeksi, historiattomaksi tilaksi.

Liike, muutos syntyy vuorovaikutuksesta. Dynamiikaksi tai dialektiikaksi sitä kutsutaan. Prosessin käyttövoimaa ovat erilaiset vuorovaikutussuhteet, vaikkapa ihmisten keskinäiset taikka ihmiskunnan ja muun ekosysteemin väliset. Näin ollen Utopiaa ei löydetäkään vastaamalla kysymykseen Mitä, vaan kysymykseen Miten. Maailma on prosessi, joten Utopia on metodi. Vuorovaikutussuhteiden ytimessä puolestaan on kysymys siitä, tehdäänkö yhdessä vai alistaako yksi osapuoli toista. Itse kannatan ensimmäistä toimintamallia.

Utopia on siis keskustelua, kuuntelua, sopimista, oppimista, kunnioitusta. Minun Utopiani edellyttää alistavien rakenteiden purkamista niin maailmankaupan tasolla kuin kodeissakin. Se edellyttää myös yhteisöllisten toimintatapojen rakentamista: asukastaloja, lähidemokratiaa, keskustelufoorumeja, nuorisotaloja, osuustoimintaa. Myös ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ohjaavana periaatteena on kunnioitus. Utopia vaatii ihmisen laskemista jalustaltaan yhdeksi ekosysteemin osaksi.