Helsinki kestävän kehityksen edelläkävijäksi

Tässä kirjoitukseni Vapaiden ja Radikaalien Demokraattien vaalilehteen:

 

Kaupunkiimme saapuvat turistit ihailevat viheralueidemme runsautta ja poikkeuksellisen sujuvaa joukkoliikennettä. Juomavetemme on laadukasta ja löytöeläimet pääsevät nopeasti hoivaan. Helsingillä on kaikki edellytykset nousta nauttimaan kansainvälistä tunnustusta ympäristöystävällisenä kaupunkina. Tämä lisäisi paitsi investointeja ja työpaikkoja, myös tärkeimpänä asukkaiden viihtyvyyttä.

Matkalla maailman ympäristöpääkaupungiksi on muutama mutka. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ei ole sujunut toiveiden mukaan. Helsingin Energia on vakavarainen liikelaitos, jonka pitäisi näyttää muille yrityksille mallia investoimalla uusiutuvaan energiaan. Tuuli-, aurinko- ja vesivoima ovat jo riittävän kilpailukykyisiä; vain poliittinen tahto niiden hyödyntämiseksi puuttuu.

Toinen suuri päästöjen tuottaja on liikenne. Vaikka joukkoliikenneverkko on laaja, lippujen hinnat nostavat kynnystä jättää oma auto kotiin. Ruuhkamaksujen tuotolla voisi hintoja alentaa huomattavasti. Tämäkin on tahdon asia: Tallinnalla on varaa maksuttomaan joukkoliikenteeseen. Myös lähipalvelujen turvaaminen on oiva keino vähentää autoilua. Jos riittävät palvelut löytyvät läheltä, ei tarvitse kurvailla hypermarkettiin.

Lisäksi liikenne melusaastuttaa. Melun on todettu aiheuttavan unihäiriöitä, stressiä, verenpaineen nousua ja sydäninfarkteja. Melualueilla asuu tuoreen selvityksen mukaan jo puolet helsinkiläisistä. Hiljainen asfaltti, kitkarenkaat ja meluaidat auttavat ongelmaan osaltaan, mutta eivät poista sen lähdettä. Ainoa kestävä ratkaisu on liikennemäärien vähentäminen. Koska jokaisella on oikeus liikkua, täytyy yksityisautoilun korvaaminen aloittaa kepin sijasta porkkanalla: joukkoliikennettä ja pyöräilyä tukemalla.

Mainokset

Ympäristötalo ja ekotehokas rakentaminen

Pääsinpä kerrankin oikein cocktail-kutsuille. Ympäristölautakunnan jäsenen ominaisuudessa olin todistamassa Viikin ympäristötalon avajaisia. Pönötyksestä pikkutakissa en suuremmin nauti, mutta esittelykierros oli mielenkiintoinen. Viikin tiedepuistoon vastikään noussut Helsingin ympäristökeskuksen ja yliopiston ympäristötalo on nimittäin Suomen energiatehokkain toimistorakennus.

Arkkitehti Kimmo Kuismanen kiinnitti esittelyssään huomiota kahteen suunnitteluvaiheen avaintekijään, joita Suomessa harvemmin otetaan huomioon. Ensimmäinen on bioklimaattinen arkkitehtuuri. Suunnittelun aikana esimerkiksi simuloitiin aurinkoisuutta rakennuksen eri julkisivuilla. Näin on voitu maksimoida luonnonvalon hyödyntäminen valaistuksessa. Työpisteisiin luonnonvalo heijastetaan valohyllyjen ja -kuilujen avulla. Talon jäähdytys hoidetaan porakaivoratkaisuun perustuvalla vapaajäähdytyksellä. Siinä sähköä tarvitaan ainoastaan jäähdytysveden kierrättämiseen 200 metriä syvissä kallioon poratuissa rei’issä. Lämmitykseen ympäristötalo joutuu käyttämään Helsingin Energian kaukolämpöä, koska kaupungilla ja sen virastoilla on liikelaitoksen kanssa yhteistyösopimus. Ihmisten ja koneiden tuottama lämpö kuitenkin rakennuksessa hyödynnetään.

Toinen arkkitehti Kuismasen epätavalliseksi mainitsema prosessi yllätti ainakin minut. Ympäristötalon kohdalla on nimittäin käytetty ns. integroitua suunnittelua. Se tarkoittaa, että talon arkkitehtuuria ja tekniikkaa on suunniteltu käsi kädessä. Jos siis arkkitehti on laajentanut ikkunaa, on tekniikasta vastannut henkilö vähentänyt valaistusta. Kuulostaa järkevältä, luonnolliseltakin. Hämmästyttävää on se, että toimintamalli on Suomessa poikkeuksellinen. Ilmeisesti yleensä taloa rakennettaessa jokainen puuhaa omiaan ja kokonaisuus on täynnä päällekkäisyyksiä.

Energiansäästössä on hyödynnetty myös lukuisia vanhoja konsteja. Ikkunoissa on lämpölasit, seinissä paksut eristykset ja talotekniikka on automatisoitu vähentämään energiankulutusta viimeisen työntekijän poistuttua. Suurin energiansäästö on kuitenkin saatu aikaan kaksoisjulkisivun avulla. Kesäisin ikkunoita varjostavat aurinkopaneelit, jotka nostetaan talvisin ylös auringonvalon päästämiseksi sisätiloihin. Aurinkokennoja on asetettu myös rakennuksen katolle ja niiden pinta-ala on on yhteensä 600 neliömetriä. Aurinkoenergialla tuotetaan viidennes talon tarvitsemasta sähköstä. Ympäristötalo on täten Suomen toiseksi suurin aurinkovoimalaitos. Tämä kertoo karua kieltä aurinkoenergian hyödyntämisen jälkeenjääneisyydestä maassamme. Katolle on sijoitettu muodon vuoksi myös neljä pikkuruista tuulivoimalaa. Niiden tuottamalla sähköllä valaistaan hätäpoistumisteiden vihreät opastimet.

Ympäristötalo käyttää sähkö- ja lämmitysenergiaa vuodessa yhteensä 71 kilowattituntia neliötä kohden, mikä on alle puolet toimistorakennusten tavanomaisesta energiankulutuksesta. Talossa on kaikkialla hyödynnetty nykyaikaisinta rakennus- ja talotekniikkaa. Seuraava askel rakennusalalla on siirtyminen käyttämään ympäristövaikutuksiltaan kevyimpiä materiaaleja, jahka ne ensin saadaan selville.

Puheenvuoronsa päätteeksi arkkitehti Kuismanen kertoi ekotehokkuuden nostaneen talon rakennuskustannuksia ainoastaan kolmella tai neljällä prosentilla. Hänen mukaansa on selvää, ettei ns. normaaleja taloja kannata enää rakentaa lainkaan. Vaikka ajattelisi kylmän taloudellisesti, rakennusvaiheen lisäinvestointi maksaisi itsensä takaisin säästyneinä lämmityskustannuksina hyvinkin lyhyessä ajassa. Passiivirakentaminen on siis sekä ekologisempaa että taloudellisempaa kuin perinteinen rakentaminen. Miksi se ei ole suositumpaa? Vastausta voi etsiä urautuneista toimintatavoista, syvään juurtuneista asenteista. Bioklimaattinen arkkitehtuuri merkitsee elämistä edes piirun verran lähempänä luontoa, sopeutumista sen kiertokulkuun. Tämä on pelottava ajatus ihmislajille, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt parhaansa mukaan vieraannuttaa itsensä ympäristöstään, nousta luomakunnan kuninkaaksi. Nytkö pitäisi muka palata sopusointuun? Ei käy! Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin minun täytyy edetä. Seuraava elinkelpoinen planeetta on 600 valovuoden päässä. Sinne siis!

En tarkoita, että hieman ympäristöystävällisempi rakentaminen ratkaisisi ekologista kriisiä, joka johtuu lähinnä globaalin talousjärjestelmämme vaatimasta jatkuvasta tuotannon ja kulutuksen kasvusta. Silti se edustaa hienovaraista muutosta ajattelussamme, ja tässä kamppailussa maailmankatsomuksestamme on jokaisella teolla merkitystä.