rakentaminen – Lauri Alhojärvi

Voiko taloja tulostaa? Kyllä vain. Kiinassa tulostetaan taloja, jotka kestävät jopa yhdeksän yksikön suuruisen maanjäristyksen Richterin asteikolla mitattuna. Ensimmäinen tulostettu toimistotalo valmistui Kiinaan jo vuonna 2014. Hollannissa tulostettiin kahdeksan neliömetrin mikroasunto. Siellä on käynnissä myös suurempia projekteja. Ruotsi on käynnistänyt tutkimusprojektin talojen tulostamiseksi selluloosasta. Venäjällä valmistui 38 neliömetrin talo vuorokaudessa. Hintaa rakennukselle tuli 10 000 dollaria. Valmiita rakennuksia on myös esimerkiksi Yhdysvalloissa, Italiassa ja Arabiemiraateissa. Rakennusten 3D-tulostuksen kehitys on ollut huimaa. Erään asiantuntija-arvion mukaan teknologian käyttö yleistyy huomattavasti vuoteen 2020 mennessä ja muuttuu merkittäväksi tekijäksi rakentamisen saralla kymmenen vuoden sisällä.

3D-tulostuksessa on monta etua perinteiseen rakentamiseen verrattuna. Lyhyen rakentamisajan ja alhaisten kustannusten lisäksi tulostaminen mahdollistaa ympäristöystävällisten materiaalien käyttämisen. Betonin sijaan rakentamiseen voidaan käyttää vaikkapa merestä kerättyä muovia, selluloosaa tai, kuten tämä yhtiö suunnittelee, siemenistä ja savesta tehtyä sekoitusta, joka vahvistaa rakennuksen perustaa orgaanisesti. Lisäksi tulostaminen mahdollistaa muutoin liian hankalien tai kalliiden muotojen rakentamisen. NASA on tekniikasta niin vaikuttunut, että se aikoo käyttää 3D-tulostamista Mars-kolonisaatiossaan.

Ehdotukseni on seuraava:

Ensinnäkin Helsingin kaupungille tulee perustaa oma rakentamisen liikelaitos. Tällöin perinteisenkin rakentamisen puolella voidaan taata asianmukaiset työehtosopimukset ja verotuotot sekä laskea rakentamisen kustannuksia. Uudisrakentamisen suhteen ei tarvitse enää odotella rakennusyhtiöiden kiinnostusta ”tuottamattomien” asuntojen rakentamiseen. Vaikka viime vuonna kaupunki pääsi tavoitteeseensa 1500 aloitetun asunnon rakennustavoitteen suhteen, rakentaminen on pitkään jäänyt tavoitteista. Esimerkiksi vuonna 2014 Ara-asuntoja alettiin rakentaa kymmenesosan verran tavoitellusta, erityisryhmien asuntoja 250 sijasta 14, opiskelija- ja nuorisoasuntoja 300 sijaan 52 ja kaupungin omia asuntoja puolet tavoitellusta määrästä.

Toiseksi Helsingin kaupungin täytyy heti alkavan valtuustokauden alussa ryhtyä esiselvityksiin asuinrakentamiseen soveltuvan 3D-tulostimen hankkimiseksi, tavoitteenaan tulostimen käyttöönotto valtuustokauden loppuun mennessä.

Kolmanneksi kaupungin henkilökuntaa täytyy ruveta kouluttamaan 3D-tulostuksen suhteen. Tässä kannattaa tehdä yhteistyötä erinäisten oppilaitosten kanssa, joita myöskin tulisi kannustaa lisäämään 3D-tulostamista opetustarjontaansa.

Neljänneksi Helsingin tulee yhdessä valtion ja muiden tahojen kanssa aloittaa tutkimusprojekti puumateriaalin käyttämisestä rakennusten tulostusmateriaalina.

Tässä vielä erään sivuston lista 30 hienoimmasta tulosterakennuksesta valokuvineen.

Pääsinpä kerrankin oikein cocktail-kutsuille. Ympäristölautakunnan jäsenen ominaisuudessa olin todistamassa Viikin ympäristötalon avajaisia. Pönötyksestä pikkutakissa en suuremmin nauti, mutta esittelykierros oli mielenkiintoinen. Viikin tiedepuistoon vastikään noussut Helsingin ympäristökeskuksen ja yliopiston ympäristötalo on nimittäin Suomen energiatehokkain toimistorakennus.

Arkkitehti Kimmo Kuismanen kiinnitti esittelyssään huomiota kahteen suunnitteluvaiheen avaintekijään, joita Suomessa harvemmin otetaan huomioon. Ensimmäinen on bioklimaattinen arkkitehtuuri. Suunnittelun aikana esimerkiksi simuloitiin aurinkoisuutta rakennuksen eri julkisivuilla. Näin on voitu maksimoida luonnonvalon hyödyntäminen valaistuksessa. Työpisteisiin luonnonvalo heijastetaan valohyllyjen ja -kuilujen avulla. Talon jäähdytys hoidetaan porakaivoratkaisuun perustuvalla vapaajäähdytyksellä. Siinä sähköä tarvitaan ainoastaan jäähdytysveden kierrättämiseen 200 metriä syvissä kallioon poratuissa rei’issä. Lämmitykseen ympäristötalo joutuu käyttämään Helsingin Energian kaukolämpöä, koska kaupungilla ja sen virastoilla on liikelaitoksen kanssa yhteistyösopimus. Ihmisten ja koneiden tuottama lämpö kuitenkin rakennuksessa hyödynnetään.

Toinen arkkitehti Kuismasen epätavalliseksi mainitsema prosessi yllätti ainakin minut. Ympäristötalon kohdalla on nimittäin käytetty ns. integroitua suunnittelua. Se tarkoittaa, että talon arkkitehtuuria ja tekniikkaa on suunniteltu käsi kädessä. Jos siis arkkitehti on laajentanut ikkunaa, on tekniikasta vastannut henkilö vähentänyt valaistusta. Kuulostaa järkevältä, luonnolliseltakin. Hämmästyttävää on se, että toimintamalli on Suomessa poikkeuksellinen. Ilmeisesti yleensä taloa rakennettaessa jokainen puuhaa omiaan ja kokonaisuus on täynnä päällekkäisyyksiä.

Energiansäästössä on hyödynnetty myös lukuisia vanhoja konsteja. Ikkunoissa on lämpölasit, seinissä paksut eristykset ja talotekniikka on automatisoitu vähentämään energiankulutusta viimeisen työntekijän poistuttua. Suurin energiansäästö on kuitenkin saatu aikaan kaksoisjulkisivun avulla. Kesäisin ikkunoita varjostavat aurinkopaneelit, jotka nostetaan talvisin ylös auringonvalon päästämiseksi sisätiloihin. Aurinkokennoja on asetettu myös rakennuksen katolle ja niiden pinta-ala on on yhteensä 600 neliömetriä. Aurinkoenergialla tuotetaan viidennes talon tarvitsemasta sähköstä. Ympäristötalo on täten Suomen toiseksi suurin aurinkovoimalaitos. Tämä kertoo karua kieltä aurinkoenergian hyödyntämisen jälkeenjääneisyydestä maassamme. Katolle on sijoitettu muodon vuoksi myös neljä pikkuruista tuulivoimalaa. Niiden tuottamalla sähköllä valaistaan hätäpoistumisteiden vihreät opastimet.

Ympäristötalo käyttää sähkö- ja lämmitysenergiaa vuodessa yhteensä 71 kilowattituntia neliötä kohden, mikä on alle puolet toimistorakennusten tavanomaisesta energiankulutuksesta. Talossa on kaikkialla hyödynnetty nykyaikaisinta rakennus- ja talotekniikkaa. Seuraava askel rakennusalalla on siirtyminen käyttämään ympäristövaikutuksiltaan kevyimpiä materiaaleja, jahka ne ensin saadaan selville.

Puheenvuoronsa päätteeksi arkkitehti Kuismanen kertoi ekotehokkuuden nostaneen talon rakennuskustannuksia ainoastaan kolmella tai neljällä prosentilla. Hänen mukaansa on selvää, ettei ns. normaaleja taloja kannata enää rakentaa lainkaan. Vaikka ajattelisi kylmän taloudellisesti, rakennusvaiheen lisäinvestointi maksaisi itsensä takaisin säästyneinä lämmityskustannuksina hyvinkin lyhyessä ajassa. Passiivirakentaminen on siis sekä ekologisempaa että taloudellisempaa kuin perinteinen rakentaminen. Miksi se ei ole suositumpaa? Vastausta voi etsiä urautuneista toimintatavoista, syvään juurtuneista asenteista. Bioklimaattinen arkkitehtuuri merkitsee elämistä edes piirun verran lähempänä luontoa, sopeutumista sen kiertokulkuun. Tämä on pelottava ajatus ihmislajille, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt parhaansa mukaan vieraannuttaa itsensä ympäristöstään, nousta luomakunnan kuninkaaksi. Nytkö pitäisi muka palata sopusointuun? Ei käy! Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin minun täytyy edetä. Seuraava elinkelpoinen planeetta on 600 valovuoden päässä. Sinne siis!

En tarkoita, että hieman ympäristöystävällisempi rakentaminen ratkaisisi ekologista kriisiä, joka johtuu lähinnä globaalin talousjärjestelmämme vaatimasta jatkuvasta tuotannon ja kulutuksen kasvusta. Silti se edustaa hienovaraista muutosta ajattelussamme, ja tässä kamppailussa maailmankatsomuksestamme on jokaisella teolla merkitystä.