Lauri Alhojärvi

Vihreä, Punainen, Pinkki ja Musta olivat jo pitkään suhtautuneet toisiinsa vähintäänkin epäluuloisesti. Vanhat kaunat painoivat niin, että värien oli vaikea tehdä yhteistyötä edes tarpeen selkeästi niin vaatiessa. Useimmat niistä leikkivät paljon mieluummin Sinisen kuin toistensa kanssa. Sininen oli pihan kuningas, sillä se osasi kuiskia muiden värien korviin niitä houkuttavia lupauksia. ”Saat paljon karkkia”, Sininen supatti Punaiselle. Pinkkiä se maanitteli: ”vain minun kauttani voit muotoutua vapaaksi yksilöksi”. Vihreää sen ei suoraan sanoen tarvinnut kovin paljon houkutella, kunhan vain väitti että sen toimintatapa oli ainoa mahdollinen. Ainoastaan Mustan Sininen jätti rauhaan, sillä Musta ei leikkinyt kenenkään kanssa. Se vain kävi välillä potkaisemassa muita nilkkaan ja juoksi taas mököttämään pihan perälle. Kaikki muut värit leikkivät Sinisen määräämiä leikkejä.

Kun tätä oli jatkunut kymmeniä vuosia –tai satoja, ajantaju oli kadonnut kaikilta– lennähti pihalle repaleinen sanomalehdenpala. Sininen sai tietysti lukea sen ensimmäisenä. Se kalpeni äkisti ja yritti piilottaa repaleen taskuunsa. ”Ei siinä lue mitään”, väitti Sininen. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin muut värit kuitenkin intoutuivat toimimaan yhdessä. Ne saivat kammettua palasen itselleen ja ryhtyivät lukemaan. Teksti oli täynnä hankalia sanoja, mutta otsikon kaikki ymmärsivät. ”Sinisen komentoon ei ole pakko alistua”, siinä luki.

Punainen ryhtyi pohtimaan. Se huomasi, ettei sillä edelleenkään ollut juurikaan karkkia. Itse asiassa Sininen oli kaiken aikaa käyttänyt tyhjien lupaustensa pohjana Punaisen omia karkkeja, jotka Sininen siltä oli viekkaudella varastanut. Sitten havahtui Pinkki. Ei se ollutkaan lainkaan vapaa. Sininen määräsi sen kaikista tekemisistä ja jopa ulkonäöstä. Lopulta myös Vihreä käänsi katseensa Sinisen kauniisti kimaltelevista hampaista. Mitä se näkikään! Piha oli tuhon partaalla, sillä Sininen oli suorittanut kaikki tarpeensa keskelle pihamaata. Vihreä huomasi yhtäkkiä seisovansa nilkkojaan myöten Sinisen ammoniakinkatkuisissa jätöksissä.

Tuona kohtalokkaana päivänä Punainen, Pinkki ja Vihreä lakkasivat leikkimästä Sinisen kanssa. Ne alkoivat sen sijaan jutella keskenään ja huomasivat ensi kertaa, kuinka paljon yhteistä niillä olikaan. Ne tarvitsivat jokainen toistaan. Vihreä piti huolta pihan elinvoimaisuudesta. Punainen katsoi, että jokainen osallistui yhteisiin leikkeihin ja sai tarpeeksi karkkia syödäkseen. Pinkin tehtävänä oli valvoa, että kaikkia kohdeltiin hyvin ja tasavertaisesti. Musta yritti jäädä omaan nurkkaukseensa, mutta muut värit onnistuivat lopulta maanittelemaan sen mukaan leikkiin. Ne kertoivat Mustalle, että ne eivät pärjäisi pitkään ilman sitä. Musta ei nimittäin ollut koskaan tyytyväinen, ja jääräpäisyydessään se ymmärsi muita selkeämmin muutoksen prosessiluonteen. Piha ei tulisi koskaan täysin valmiiksi.

Mutta Sinistä ei tarvinnut kukaan. Kaikki huomasivat, että niillä oli paljon mukavampaa ilman valehtelevaa, itsekästä ja kaikkialle ruikkivaa Sinistä. Ja tuona ymmärtämisen hetkenä –huiskis vain– Sininen katosi. Eivät muut värit sille mitään pahaa tehneet, se yksinkertaisesti lakkasi olemasta. Sinisen kadottua Vihreä, Punainen, Pinkki ja Musta elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, kunhan vain muistivat että niistä ihan jokaista tarvittiin.

Osallistuin juuri nuorten Ruuti-päättäjämiittiin yhtenä SKP:n valtuustoryhmän edustajista. Miitin tarkoituksena on koota nuoria, virkamiehiä ja poliitikkoja yhteen edistämään nuorten toivomia teemoja. Omassa ryhmässäni pureuduimme nuorten vapaa-ajanmahdollisuuksien lisäämiseen.

Vaatimuksia nuorilla oli vapaa-ajan suhteen viisi: vapaat tilat pitäisi saada aktiivisempaan käyttöön ja tiedotus nuorille suunnatuista palveluista kuntoon; nuorten tuottamaa, suunnittelemaa ja vetämää toimintaa kuin myös matalan kynnyksen harrastustoimintaa pitäisi lisätä sekä täytyisi järjestää erilliset harraste/mahdollisuus-messut.

Kävi ilmi, että kymmenessä koulussa on käynnissä pilottihanke tilojen iltakäytön avaamisesta ja että liikuntavirasto suunnittelee saattavansa tiedot vapaista liikuntakentistä jossain vaiheessa myös kuntalaisten nähtäville. Lisäksi asukastaloissa on tarjolla aktiviteetteja, joita pääsee myös itse suunnittelemaan. Nuorisoasiankeskuksella puolestaan on olemassa harrastushaku-nettipalvelu ja kulttuurikeskus on yhteistyössä muiden virastojen kanssa laajentamassa omaa tapahtumatietokantaansa koskemaan myös tarjolla olevia kursseja. Tietoa ja mahdollisuuksia siis periaatteessa löytyy kyllä, mutta nuoret eivät koe näiden välityskanavia ja malleja omakseen. Mikä neuvoksi?

Avainsanat ovat nähdäkseni omaehtoisuus ja alueellisuus. Olen Helsingin kaupungin sektoriajattelusta puhunut ja kirjoittanut paljon, mutta siitä saatiin taas uusi esimerkki kun virkamiehet eivät olleet tietoisia kahden edellä mainitun ja osittain päällekkäisen nettipalvelun olemassaolosta. Tarvitaan siis palvelu-ja mahdollisuustarjonnan alueellista koostamista. Tämä voisi tapahtua joko koulun, nuorisotalon tai kaupunginosayhdistyksen toimesta. Itse kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska tällöin lisättäisiin myös kanssakäymistä nuorten ja ”muiden” välillä. Poliitikoilta vaaditaan päätöksiä mm. tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksien lisäämisen suhteen ja kaupungin viranhaltijoilta lähinnä säännöllistä tiedotusta. Kaupunginosayhdistyksen rooliksi jäisi informaation kokoaminen alueellisesti ja nuorten osallistaminen koulujen ja nuorisotalojen kautta. Lisäksi jokaiselta virastolta tarvitaan konkreettisia suunnitelmia nuorten osallistamisen ja omaehtoisen toiminnan lisäämiseksi.

On nimittäin tärkeää, että nuorilla on olemassa vain heille suunnattuja tiloja ja toimintaa. Tämän lisäksi olisi kuitenkin hyvä välillä kohdella nuoria ihmisinä muiden joukossa erityisryhmän sijaan. Nuorten ottaminen osaksi paikallisyhteisöä kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain.

Nuoret vaativat miitissä konkreettisia edistysaskelia, joten lupasin aloittaa Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueella projektin toimivan mallin etsimiseksi. Tavoitteena on muodostaa alueellisia rakenteita, jotka ottaisivat nuoret mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa sekä osallistumaan alueen kehittämiseen. Lupasin vieläpä yleispätevän mallin löydettyäni levittää sitä muillekin alueille. Siitä vaan hommiin.