Tekijä: Lauri Alhojärvi

Iran hyökkäysuhan alla

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in Ulkomaat

Länsimedian luoma kuva Iranista on niin mustavalkoisen hyökkäävä, että aina maasta kirjoittaessa täytyy muistaa vähän haukkua sitä. Muuten leimautuu kaikeksi terroristin ja ydinsodan kannattajan väliltä. Siispä: Iran teloittaa vasemmistolaisia ja ammattiyhdistysaktiiveja jatkuvalla syötöllä. En pidä siitä eikä maan nykyjohto lukeudu suosikkeihini.

Sitten asiaan. Mikä yhdistää Saddam Husseinia, Muammar Gaddafia ja Mahmud Ahmadinejadia? Ensimmäiset -meille hyvin tarkaan luodut- mielikuvat liittyvät diktatuuriin, kansan alistamiseen, öljyvaroihin ja Yhdysvaltojen vihamieliseen suhtautumiseen. Näistä kaksi viimeistä ovat kansainvälisiä ulottuvuuksia, joten tarttukaamme niihin. Ne myös sattuvat liittymään yhteen.

Saddam Husseinin Irak siirtyi vuonna 2002 käyttämään dollarin lisäksi myös euroja öljykauppansa valuuttana. Hyökkäys seurasi puoli vuotta myöhemmin.

Muammar Gaddafin tavoitteena oli Afrikan ja arabivaltioiden yhteisen valuutan, kultadinaarin, luominen ja sen käyttäminen vaihdon välineenä. Hyökkäys seurasi pian sen jälkeen, kun neuvottelut olivat siirtyneet konkreettiselle tasolle.

Mahmud Ahmadinejad ilmoitti viime viikolla, että Iran ryhtyy maaliskuun 20:sta päivästä alkaen ottamaan öljykaupassaan vastaan muitakin valuuttoja kuin dollaria.

Miksi valuutalla on väliä? Öljykaupan arvo on noin 2000 miljardia dollaria vuodessa. Maailman valtiot joutuvat öljyä ostaakseen ensin ostamaan dollareita ja ylläpitävät näin Yhdysvaltojen asemaa hallitsevana talousmahtina. Öljyä myyvät maat saavat kosolti dollareita, jotka ne kuluttavat Yhdysvaltojen markkinoilla tai kansainvälisessä kaupassa vahvistaen täten joko Yhdysvaltojen tuotantoa tai valuuttaa. Mutta vielä vaihtoa merkitsevämpää on se, mitä valuuttaa säästetään, sanoo Coílín Nunan.  Hänen mukaansa keskuspankit varastoivat ulkomaista valuuttaa voidakseen tarpeen tullen ostaa sillä omaa valuuttaansa nostaen sen arvoa. Dollaria kannattaa ostaa ja varastoida, koska se on kansainvälisen kaupan tärkein valuutta. Kansainvälisen kaupan tärkein tuote on puolestaan öljy. Jos siis öljykauppaa aletaan käydä muilla valuutoilla kuin dollarilla, maailman keskuspankkien ei kannata enää ostaa sitä. Dollarin arvo laskee ja Yhdysvallat ajautuu lamaan sekä menettää hegemonisen asemansa.

Nunanin artikkeli on kirjoitettu vuonna 2006. Jo silloin arveltiin hyökkäyksen Iraniin olevan käsillä. Hyökkäystä onkin pohjustettu jo pitkään. Kyseessä on huomattavan vaikea tehtävä, koska Iran on sotilaallisesti vahva ja kansa tukee demokraattisesti valittua presidenttiään lähes yhtä innokkaasti kuin todellista valtaa käyttäviä uskonoppineita. Hyökkäyksellä olisi myös paljon suurempia taloudellisia ja diplomaattisia vaikutuksia kuin Irakin sodan kohdalla. Yhdysvallat on kuitenkin nyt ajettu nurkkaan ja siksi hyvin vaarallinen.

Eilen tehtiin Bangkokissa kolme pommi-iskua. Räjähteiden tuhovoima oli pieni ja viisi ihmistä loukkaantui. Kaksi iranilaista miestä pidätettiin. Yle:n uutisen mukaan Iran ja Israel syyttävät iskusta toisiaan. Totuus pysyy tällaisissa tapauksissa yleensä piilossa, mutta voimme esittää omia arvelujamme. Ahmadinejad ei, länsimedian luomasta kuvasta huolimatta, ole hullu. Olisi strategisesti järjetöntä lanseerata mitättömiä pommi-iskuja ulkomailla tilanteessa, jossa maa pyritään eristämään ja sitä vastaan suunnataan pakotteita. Sen sijaan false flag -operaatioista on tullut Israelin tiedustelupalvelun tavaramerkki. Termillä tarkoitetaan itseaiheutettua sotilaallista provokaatiota, jota käytetään tekosyynä laajamittaiselle hyökkäykselle. Meille tuttuja ovat ainakin Mainilan laukaukset.

Samantyyppistä provosointia harjoittaa Euroopan Unioni. Iranin ainoa vaikutuksiltaan merkittävä keino vastata EU:n asettamaan öljysaartoon olisi sulkea Hormuzinsalmi, jonka kautta kulkee viidesosa maailman öljystä. Salmen sulkeminen antaisi EU:lle ja Yhdysvalloille oivallisen mahdollisuuden sotilasoperaation suorittamiseen, koska Iran olisi vahingoittanut kansainvälistä kauppaa, järkyttänyt markkinoita, heikentänyt talousnäkymiä ja niin edelleen. Tästä syystä Iran tuskin lähtee provokaatioon mukaan lännen toivomalla tavalla. Sen sijaan kauppavaluutan vaihtaminen on hyvä taktinen veto. Telegraph-lehden mukaan Iran ja Intia ovat jo sopineet rupian käyttämisestä keskinäisessä öljykaupassaan. Samankaltaisia neuvotteluja ovat huhujen mukaan käyneet myös Kiina, Venäjä, Japani ja Ranska.

Näistä merkittävin talousmahti on Kiina valtavien dollarivarantojensa ansiosta. Kiinan toimista riippuu itse asiassa koko mahdollinen sota Irania vastaan. Yhdysvallat ei halua suututtaa Kiinaa, koska on riippuvainen siitä. Kiina puolestaan ei toivo dollarin arvon laskevan, ainakaan nopeasti. Sen täytyisi ensin päästä eroon dollareistaan, mutta tämä heikentäisi sen otetta Yhdysvalloista. Taloudellinen kauhun tasapaino hyödyttää toistaiseksi kumpaakin osapuolta. Kiina pyrkii kuitenkin vähitellen vahvistamaan juanin itsenäisyyttä kahdenvälisen yhteistyön avulla. Myös kansainvälinen talouskriisi asettaa Kiinalle paineita lisätä oman valuuttansa käyttöä resurssien hankinnassa.

Kiina ei todennäköisesti toivo Yhdysvaltojen hyökkäävän Iraniin, koska öljyn hinta nousisi huomattavasti. Toiveilla ei kuitenkaan ole isojen poikien pelissä mitään merkitystä. Mikä olisi Kiinan reaktio hyökkäykseen? Maiden hyvät diplomaattisuhteet asettaisivat paineita tukea Irania. Iranilla saattaa olla myös symbolinen merkitys, jota ei sovi vähätellä. Kiina on yrittänyt profiloitua kehittyvien maiden ystävänä luotettavuutensa ja kohtuullisten kauppaehtojensa ansiosta. Jos se hylkäisi kumppaninsa sodanuhan alla, siitä tulisi kehitysmaiden silmissä yhtä epäluotettava kuin Yhdysvalloista ja EU:sta. Tällä hetkellä käydään luultavasti kiivaita neuvotteluja Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Kiinan liikkeistä voi ennustaa etenemismallin. Kuten totesin, nurkkaan ajettu sotilasmahti on kuitenkin arvaamaton. Jos tilanne jatkuu nykyisellään, Yhdysvallat menettää maailmanjohtajuuden. Hyökkäyksen riskit saattavat olla kaikesta huolimatta pienemmät.

 

Vastajytkyn harha eli kadonnut akseli

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in Kotimaa

Pitkään poliittisia puolueita erottavana tekijänä oli oikeiston ja vasemmiston välinen jakolinja. Oikeiston ohjaavana ajatuksena on näkemys ihmisestä oman onnensa seppänä, joka voi kovalla työllä menestyä ja päästä riistämään muita. Vasemmisto puolestaan on traditionaalisesti kannattanut tulonsiirtoja rikkailta köyhille esimerkiksi verojen muodossa. Tarkoituksena on, että kaikista pidetään huolta.

Erottelu oikeistoon ja vasemmistoon ei kuitenkaan ole pitkään aikaan tuntunut riittävältä. On selvää, että vaikkapa maltillisen vasemmistolaiset Robert Mugabe ja Nelson Mandela poikkeavat näkemyksiltään toisistaan laajastikin. Kotimaisen oikeiston puolelta voimme valita helpoksi esimerkiksi eron Jussi Halla-ahon ja Pekka Haaviston välillä. Yhä useammin puolueita ja poliitikkoja arvioidaan nelikentän avulla. Vaaka-akselilla kulkee perinteinen jako vasemmistoon ja oikeistoon, pystyakselilla ns. arvopolitiikka, jonka vastapareja kutsutaan useimmiten liberalismiksi ja konservatismiksi. Hyvä nettisivu omaan arvomaailmaan perehtymiseksi on The Political Compass, jossa pystyakselin ääripäitä kutsutaan nimillä authoritarian ja libertarian. Termejä käytetään meillä harvoin, mutta ne voisi pelkistää ”pakottamiseksi” ja ”yksilönvapaudeksi”. Suosittelen testin tekemistä. Itse sijoitun nelikentässä aivan vasempaan alalaitaan.

Edellisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saivat suuren voiton. Vaalitulos leimattiin oitis konservatismin kaipuuksi. Mielestäni nämä analyysit olivat osittain vääriä. Perussuomalaiset käyttivät paljon vasemmistolaista retoriikkaa ja vaaliteematkin sijoittuivat lähinnä vasemmisto-oikeisto -akselille. Nähdäkseni useimmat perussuomalaisten äänestäjistä halusivat aidosti tavallista kansalaista kuuntelevan vastavoiman pääoman vallalle.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ”vastajytky” perustui osittain virhearvioihin sekä itse alkuperäisen jytkyn luonteesta, että presidentin reaalisista tehtävistä. Edellisessä blogikirjoituksessani yritin muistuttaa, että emme ole muodostamassa uutta instituutiota, vaan meillä on tälläkin hetkellä presidentti. Tarja Halonen on entinen Setan puheenjohtaja, jonka presidenttikausien aikana vihapuheesta on tullut hyväksyttävää. Vaihtoehtoja on kolme: joko Halonen ei halunnut toimia ilmapiirin kovenemista vastaan, hän ei ollut tarpeeksi pätevä tai hän ei pystynyt. Itse en Halosen tahtoa tai pätevyyttä epäile. Jäljelle jää kolmas vaihtoehto: presidentin rooli mielipidevaikuttajana on olematon.

On tietysti hyvin muodikasta Facebookissa statuspäivittää Haavistoa kannattavia iskulauseita. Me olemme suvaitsevaisia ihmisiä ja yhdessä kyllä näytämme niille persuille. Rakennamme identiteettiämme sosiaalisten suhteiden avulla. Se on luonnollista ja itsekin miellän mielelläni itseni suvaitsevaiseksi henkilöksi. Mutta mihin se toinen akseli unohtui? Vai onko vasemmiston ja oikeiston välinen ero syytä jo kuopata?

Tarja Halonen vastustaa Natoa. Hänen presidenttikausillaan Suomen armeija on osittain vaihtanut komentokielensä englanniksi ja uusinut kalustoaan Nato-yhteensopivaksi. Niin, ja osallistuu paraikaa hyökkäys- ja miehityssotaan. Afgaanisiviilejä tuskin lämmittää tieto siitä, että pian yksi heidän pommittajistaan saattaa olla homo. Se on nimittäin varmaa, että Suomen etääntyminen Natosta olisi vaatinut sotilasliittoa voimakkaasti vastustavan presidentin. Näillä näkymin yhteistyö tulee tiivistymään entisestään. Yhtä paljon mahdollisen presidentin seksuaalinen identiteetti lohduttaa vaikkapa keikkalaisia työttömiä, jotka EU:n tiukkenevan talouskurin myötä ajetaan yhä ahtaammalle kansainvälisten pankkien tukemiseksi.

Kuten totesin aiemmin, minun olisi pitänyt itse lähteä ehdokkaaksi, jotta olisimme voineet saada sekä arvoliberaalin että vasemmistolaisen presidentin. Nyt jouduimme valitsemaan akseleista vain toisen. Ja jos on pakko valita, omalla kohdallani tappamisen ja köyhdyttämisen lopettaminen ajaa sukupuolineutraalin avioliittolain ohi.

Jatkossa toivon toisenkin akselin palaavan äänestyspäätöksiin. Nyt joudumme kuitenkin valitsemaan kahden oikeistolaisen välillä, joten huudahdan muodikkaasti ja identiteettiäni vahvistaen: Pekka!