Kategoria: Demokratia

Tämän kolumnin kirjoitin SKP:n Helsingin piirijärjestön Eespäin-lehteen.

Kohti demokraattisempaa Helsinkiä

Helsingissä toteutettiin viime vuonna kymmenen alueellisen demokratian pilottihanketta. Olin osaltani kaupunginosayhdistys Artovan taholla organisoimassa Arabian rantapuiston suunnitteluun liittyvää projektia. Järjestimme satunnaisotannalla valituille asukkaille kolme iltaa kestäneen paneelin, jossa asukkaat saivat keskustellen visioida tyhjänä möllöttävän puiston tulevaisuutta. Kaupungin viranhaltijoille luovutetussa julkilausumassa annettiin neljä selkeää ehdotusta puiston kehittämiseksi. Asukkaat halusivat rantaan kahvilan, laiturin, liikuntapuiston ja osallistavan tilataideteoksen.

Käyttämämme deliberatiiviseksi demokratiamalliksi kutsuttu, keskusteleva menetelmä toimi niin hyvin, että monet viranhaltijat toivoivat sen ottamista käyttöön Helsingissä laajemminkin. Pilottihanketta ei kuitenkaan voi pitää onnistuneena, kuten ei monia muitakaan. Kaupunki ei nimittäin pystynyt missään vaiheessa takaamaan hankkeille minkäänlaista vaikuttavuutta. Mahdolliset jatkotoimenpiteet riippuvat yksittäisten viranhaltijoiden kiinnostuksesta, koska vaikuttavat rakenteet uupuvat.

* * *

Helsingin asukkaat ovat havahtuneet demokratiavajeeseen. Uusia tapahtumia, opaskirjoja ja järjestöjä on noussut viimeisen vuoden aikana kuin sieniä sateella. Kaupunkilaiset ovat heräämässä uuteen yhteisöllisyyteen ja pienyhteisöjen omaehtoiseen toimintaan. Kontrasti kaupungin putkiaivoiseen sektoriajatteluun ja päätöksenteon keskittämiseen on valtava.

Siltikin nämä lähestymistavat ovat yhdistettävissä jos vain tahtoa löytyy. Osallistuvaksi budjetoinniksi nimitetään demokratiamallia, joka sai alkunsa Brasilian Porto Alegressa jo vuonna 1989. Mallissa asukkaiden alueellisille neuvostoille luovutetaan valta yleensä vähintään kymmenesosaan kaupungin budjetista. Alueellisen budjetoinnin rinnalla harjoitetaan usein teemakohtaista osallistuvaa budjetointia esimerkiksi liikennesuunnittelun kohdalla.

Porto Alegren köyhät saivat aikoinaan tämän menetelmän avulla asuinalueilleen muun muassa sähkön ja puhtaan veden. Vaaleilla valituille päättäjille ei ollut tullut mieleen että köyhät mokomia tarvitsisivat. Nykyään malli on käytössä yli 1200:ssa kaupungissa ympäri maailman.

* * *

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaksi perättäistä strategiaohjelmaa, joissa demokratian kehittäminen asetetaan erityiseksi painopisteeksi. Todellisuudessa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat lähinnä kunnallisvaaleissa äänestämiseen.

Yhä useamman asukkaan mielestä demokratiaa ei kuitenkaan harjoiteta kerran neljässä vuodessa, vaan se on osa jokapäiväistä elämää. Tämä näkemys on lähellä sanan alkuperäistä merkitystä, aktiivista osallistumista yhteiskunnan kehittämiseen. Myös Suomen perustuslaki edellyttää kunnilta asukkaiden itsehallintoa.

Osallistuvan budjetoinnin mallista voi havaita, että osallistumisen ideaali ja edustuksellisen demokratian jähmeys on mahdollista yhdistää. Tähän on kyetty jo monissa kaupungeissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ranskassa. Kyse on tahdosta.

Missä demokratia sijaitsee?

Lähidemokratian välttämättömyys ja edellytykset sekä sen toteutuminen ja edistäminen Helsingissä vapauden ihanteesta käsin tarkastellen.

Lauri Alhojärvi

Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 24.3.2014

Tiivistelmä

 

Tutkielmani käsittelee demokratialle vapauden ihanteen näkökulmasta asetettavia ehtoja. Aloitan työni käsitteiden määrittelemisellä. Vapaudella tarkoitan jokaisen maksimaalista päätäntävaltaa omaan elämäänsä, ottaen huomioon, että valta ei ole absoluuttista vaan suhde ihmisten välillä. Täten vapaus on sidoksissa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa, sillä muillekin täytyy taata sama vapaus. Demokratiaksi nimitän vapautumisen mahdollistavaa prosessia.

Jatkan tarkastelemalla valtiota kolmesta näkökulmasta. Osa marxilaisesta teoriasta näkee valtiovallan kaappaamisen välttämättömänä. Anarkistiset teoreetikot kyseenalaistavat näkemyksen sillä perusteella, että vapauden toteutumiseksi päämääriä ei voi erottaa keinoista. Oikeutuksen jälkeen tutkin globaalin kapitalismin aiheuttamia muutoksia valtion roolissa. Argumentoin, että varsinkin immateriaalitalouden ja fiktiivisen kapitalismin nousun myötä valtion rooli kapitalistisena toimijana on heikentynyt. Kolmanneksi tutkin valtiota kuviteltuna yhteisönä. Esitän, että valtio on keinotekoinen luomus, jota ylläpidetään muun muassa symbolisen pääoman avulla. Pääoman näen marxilaisittain riiston mahdollistavana prosessina. Koska vapaus edellyttää irtautumista kaikista pääoman muodoista, vapauspohjaista demokratiaa ei voi harjoittaa kuvitellun yhteisön puitteissa. Tämän perusteella totean, että ainoastaan pienyhteisössä tapahtuva päätöksenteko voi olla demokraattista. Tätä kutsun lähidemokratiaksi.

Seuraavaksi tarkastelen demokratialle menetelmien osalta asetettavia vaatimuksia. Kritisoin edustuksellista demokratiaa siitä, että se ei siirrä edes muodollista päätäntävaltaa aristokratian ulkopuolelle. Lisäksi menetelmä johtaa nähdäkseni asiakeskeisyyden sijaan yksilökeskeisyyteen. Suora demokratia puolestaan jättää huomiotta symbolisen pääoman vaikutuksen mielipiteen muodostumisen kohdalla. Deliberatiivinen demokratia sen sijaan saattaisi mahdollistaa vapauspohjaisen demokratian harjoittamisen, mutta vain ilman edustuksellista aspektia. Tämän lisäksi menetelmään liittyy muitakin haasteita. Menetelmäosion jälkeen teoretisoin tilan ja vallan välistä suhdetta. Päädyn esittämään, että lähidemokratiaa ei tulisi ajatella alueellisesti rajaavana rakenteena. Sen sijaan lähidemokratia tarkoittaa henkilökohtaisessa kokemuspiirissä tapahtuvaa alistavien rakenteiden purkamista.

Lähidemokratialle asettamieni ehtojen määrittelyn jälkeen tutkin lähidemokratian toteutumista Helsingissä. Lopputuloksena totean, että se ei täytä edes minimivaatimusta, muodollisen päätäntävallan siirtämistä deliberaation piiriin. Koska työni nojaa materialistiseen traditioon, näen taloudellisen pääoman vallasta erkaantumisen keskeisenä vapautumisen ehtona. Ehdotan, että Helsingissä tulisi ottaa käyttöön osallistuvan budjetoinnin menetelmä. Tiedollisen ja symbolisen pääoman ikeen alta nouseminen puolestaan vaatii myös käsitteistön muokkaamista. Tästä syystä ehdotan, että edustuksellisen demokratian syventämisen sijaan tulisi puhua demokratian muuttamisesta.

Tutkielmassani pohdin myös ihanteen ja strategioiden välistä suhdetta. Vapauspohjaisen demokratian harjoittaminen muuttuu hankalaksi tai jopa mahdottomaksi siirryttäessä pienyhteisöjen ulkopuolelle. Kuitenkin valtiot ja kunnat ovat toistaiseksi olemassa, joten strategisesti saattaisi olla järkevää toimia myös niiden tasolla. Tällöin radikaalin demokratian teorioista voi olla apua käytännön toimia mietittäessä.

Aineiston osalta tutkielmani nojaa marxilaisten ja anarkististen tutkijoiden kirjoituksiin. Poikkitieteellisessä työssäni ovat tieteenaloista edustettuina kulttuurintutkimuksen lisäksi muun muassa maantiede, taloustiede ja sosiologia. Käytän aineistona myös päätösasiakirjoja ja internet-sivuja.