Helsingin ympäristölautakunnan kokouksessa 13.12. käsittelimme esitystä, jonka mukaan kaupungin tulisi perustaa perustaa virkoja eräänlaisille puistovahdeille, joilla olisi oikeus kirjoittaa roskaamisesta virhemaksu. Kaupunginjohtaja Pajunen oli toukokuussa 2010 asettanut kadunpidon kehittämisen työryhmän, jonka tavoitteena oli selvittää kadunpidon lisäksi myös roskaamisen vähentämistä. Työryhmä päätyi raportissaan viiteenkymmeneen toimenpide-ehdotukseen. Kohta 41 kuului: Tehdään aloite lakimuutoksesta, jolla roskaamisen valvonta ja sanktiointi voitaisiin antaa myös muulle taholle kuin poliisille. Lakimuutosehdotuksen esitystä laatimaan määrättiin ympäristökeskus.
Ympäristölautakunnan esityksen mukaan kaupunginhallituksen tulisi siis tehdä lakialoite jätelain tai järjestyslain muuttamisesta siten, että kunnalla olisi oikeus määrätä virhemaksu roskaamisesta. Esityksessä rinnastetaan tulevat puistopirkot lipuntarkastajiin ja pysäköinninvalvojiin. Siinä positiivista mielikuvaa kerrakseen.
Lisää kuvaa uuden toimijan roolista saamme esityksen perusteluista. Suurimpana roskaamisongelmana pidetään puistoihin jääviä pizzalaatikoita ja olutpakkauksia. Lisäksi perusteluissa todetaan, että nykyinen poliisin määräämä 50 euron rikesakko on pelotteeksi liian pieni. Eli kaupunki haluaa puistoihin ryhmissä liikkuvia, virkapukuisia vihersmurffeja. Hahaa, tuo pudotti roskan! 80 euroa, kiitos.
Pelote? Tuskin. Ärsyke? Hyvin todennäköisesti.
Tuttuun tapaan jäin yksin vastustamaan esitystä. Esitin suoraan sen hylkäämistä. Perusteluissani totesin, että roskaamisen vähentäminen on hyvä tavoite, mutta valvonnan lisääminen ja sakottaminen kääntyvät itseään vastaan. Näkemykseni mukaan ongelma piilee siinä, että oikeiston johtamassa Helsingissä on asukkaita vähintäänkin vuosikymmenien ajan kannustettu maksimaaliseen egoismiin. Yhteisöllisyydestä on tietoisesti pyritty eroon leikkaamalla kaupunginosayhdistysten avustuksia, etäännyttämällä päätöksentekoa ja yksityistämällä julkista tilaa. Ei ole mikään ihme, että asukkaat eivät koe kaupunkia omakseen; juuri tähän on kaupungin johdon taholta pyritty. Asiaa ei todellakaan auta uuden alistuskoneiston luominen ja sen sijoittaminen puistoihin, ainoaan jäljellä olevaan vapaaseen ja yhteiseen tilaan.
Kokouksessamme läsnä ollut, asiasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) torjui syytökseni. Hänen suppean näkemyksensä mukaan lakialoitteessa on kyse ainoastaan yksilön vastuusta. Roskaajan kuuluu siivota jälkensä, Sauri toisteli. Tästä ilmoitin olevani samaa mieltä. Näkemyseromme tuli kuitenkin selkeästi esiin apulaiskaupunginjohtajan jatkaessa. Sauri ei ottanut huomioon ajallista perspektiiviä sen paremmin kuin motiivien analysointiakaan. Ihmiset roskaavat syystä, joka ei meitä kiinnosta. Roskaamista pyrimme vähentämään keinoilla, joiden seuraukset eivät meitä kiinnosta. Piste.
Yleensä Sauri seuraa kokouksia vaitonaisena, mutta tällä kertaa hän puhui varomattomasti paljastaen näkemyksensä yhteisten asioiden hoitamisesta. Apulaiskaupunginjohtaja asetti vastakkain roskaavat asukkaat ja maksumieheksi joutuvan kaupungin. Toisin sanoen hän, epädemokraattisesti valittu poliittinen virkamies, kokee edustavansa Aitoa Helsinkiä. Kaupungin asukkaat, hänen palkkansa maksajat, ovat vain pakollista täytettä virkamiesten ja poliittisen koneiston pyörittämässä liikeyrityksessä. Lakialoitteella koneisto luo uuden keinon vastakkainasettelun syventämiseksi entisestään.
Tästä pääsee lukemaan esityksen.
Lauri Alhojärvi 