Kirjoitin toissapäivänä siitä, miten puolueiden politiikka kunnissa poikkeaa valtakunnanpolitiikan retoriikasta. Tämän päivän Helsingin sanomat kertoo vaaliliitoista vahvistaen näkemykseni.
Alavieskassa vaaliliiton ovat solmineet kokoomus, vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Tarkoituksena on heikentää keskustan asemaa valtuustossa. Alavieskan kokoomuksen puheenjohtaja Aili Nuorala toteaa lehdessä: ”On tätä täällä hämmästelty, mutta ei paljon. Olemme pitäneet melko matalaa profiilia, jotta emme herättäisi ärtymystä.” Toden totta, ärtymystä saattaisi herättää tieto siitä, että vasemmistoliittoa äänestävä tukeekin kokoomusta. Mutta mahtuvathan puolueet toisaalta mukavasti samaan hallitukseenkin. Liitolla on yhteiset vaaliteemat, joissa ”korostetaan muun muassa yrittäjämyönteisyyttä ja halutaan kääntää kateus positiiviseksi voimavaraksi”. Tästä voisi jo valittaa kuluttajansuojalautakuntaan.
Puolueista eniten vaaliliittoja, 40 kappaletta, on lehden mukaan kristillisdemokraateilla. Näistä 35 on solmittu keskustan tai kokoomuksen kanssa. Vihreillä vaaliliittoja on kymmenen, joista yksi kokoomuksen ja yksi kristillisdemokraattien kanssa. Ei tunnu television homoilta enää painavan, kun on mahdollisuus kasvattaa valtuutettujen lukumäärää. Perussuomalaisten kanssa vihreät eivät sentään leiki. Persuilla vaaliliittoja on kuusi, joista puolet kokoomuksen kanssa.
Puolueista linjakkaimmat näyttäisivät olevan RKP ja SDP. Edellinen pitäytyy tiukasti porvaripuolueyhteistyössä kun jälkimmäinen tykkää vasemmistoliitosta ja vihreistä. On demareilla yksi vaaliliitto persujenkin kanssa.
Vaaliliittojen syyksi ilmoitetaan sama kuin hallitusyhteistyönkin kohdalla: täytyy päästä vaikuttamaan. Toisin sanoen ei ole mitään järkeä pitää kiinni periaatteistaan, jos jää siten kabinettien ulkopuolelle. Näkökulma on hyvin pragmaattinen, sillä juuri tällainen on maan tapa. Ongelmia menettelytapa tuottaa kuluttajansuojan kannalta, jos vaaliliittojen kokoonpanoja ei tuoda selkeästi ilmi. Linjattomuus myös heikentää puolueiden välisiä eroja ja vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen laskevasti.
On luonnollista, että puolueet haluavat maksimoida valtuustopaikkojensa määrän. Kuitenkin periaatteista luopuminen lähentää puolueita ja murentaa täten koko edustuksellista demokratiaa. Järjestelmä pohjautuu nimittäin siihen ajatukseen, että äänestäjällä on mistä valita. Megakoalitiohallituksen ja vaaliliittojen perusteella näyttää siltä, että jopa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa käytännön kaksipuoluejärjestelmineen on äänestäjällä enemmän vaihtoehtoja kuin Suomessa. Niissä kunnissa, joissa se on mahdollista, suosittelen äänestämään eduskunnan ulkopuolisia listoja. Helsingissä paras vaihtoehto on tietysti teoistaan ja linjakkuudestaan tunnettu SKP:n ja Vapaiden ja Radikaalien Demokraattien lista.
SKP on Helsingissä vaaliliitossa Suomen työväenpuolueen kanssa.
Lauri Alhojärvi 