Tänään koettiin mielenkiintoinen tilanne, kun RKP ja kokoomus kilvoittelivat siitä, kumpi ehtii ensin vetäytyä yhdessä laaditusta lakiesityksestä. Kyseessä oli opintotuen rajaaminen pois toista samanasteista tutkintoa suorittavilta. Opiskelijajärjestöt olivat onneksi olleet tarkkoina ja saaneet Kansalaistorille koottua runsaslukuisen mielenosoittajajoukon. Ilman opiskelijoiden painetta olisi esitys mennyt läpi. Ja ilman lähestyviä vaaleja.
Lakiuudistus itsessään oli idioottimainen. Ensinnäkään koulutukseen kohdistuvat leikkaukset eivät tuo säästöjä. Sen sijaan ne välittömästi heikentävät maamme pienituloisimman ryhmän asemaa ja pidemmällä aikavälillä koko yhteiskuntaa. Suomi on jo pitkään keikkunut kilpailukykytilastojen kärjessä. Syyksi mainitaan poikkeuksetta maksuton ja laadukas koulutus. Nyt samat puolueet, jotka huutavat kilpailukyvyn perään, sahaavat siltä jalkoja. Jos kilpailukyvyllä on jalat. Itse en ole päässyt selvyyteen käsitteen merkityksestä, mutta tässä yhteydessä sitä sopii käyttää osoittamaan ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä.
Toiseksi ollaan huolissaan työttömyydestä. Ilmeisesti työllisyyttä edistetään sillä, että poistetaan työläisiltä mahdollisuus kouluttautua uudelleen alalle, jolla työpaikkoja riittää. Hallituksen ääliöt eivät kykene perustelemaan lakiuudistusta edes omalla retoriikallaan ja tavoitteillaan. Olemme saaneet tottua siihen, että päätökset tehdään kvartaalitalouden ehdoilla, mutta nyt toiminta oli jo harvinaisen lyhytnäköistä. Hallitus ei osannut huomioida edes viiden viikon päästä käytäviä eduskuntavaaleja, vaan opiskelijat joutuivat sitä niistä muistuttamaan.
Koulutusta on jo muutettu esimerkiksi uuden yliopistolain avulla ”vastaamaan paremmin työelämän tarpeisiin”. Käytännössä tämä on tarkoittanut vaatimusta ulkopuolisen rahoituksen osuuden kasvattamisesta, mikä on johtanut humanististen aineiden ahdinkoon. Egyptologia ja muinaiskreikka kun eivät juurikaan houkuttele pikavoittoja tavoittelevia sijoittajia. Todellako haluamme yhteiskunnan, jossa kenenkään ei tarvitse tietää menneisyydestä mitään? Tarkastella kielten evoluutiota ja sitä, mitä aiemmin ajateltiin asioista? Yrittää ymmärtää muita kulttuureja? Katse on dynaamisesti tulevaisuudessa, joka näillä näkymin ei ole ruusuinen. Siellä korkeakoulut toimivat yrityksiä palvelevana liukuhihnana. Menneisyydestä ei opita mitään, koska sitä ei enää ole. Paitsi talvisota, jota käydään yhä uudelleen.
Koulutusta, jos mitä, ei saa alistaa kvartaalitaloudelle. Omasta mielestäni koulutuksen tärkeimpänä tehtävänä on kehittää yhteiskuntaa opettamalla tarkastelemaan sitä uusista näkökulmista ja saattamaan tieteelliset tutkimustulokset kaikkien saataville.
Bongasin mielenosoituksesta hienon lakanan, jonka viestin ymmärrän käsittelevän juuri mitäänsanomattoman talousjargonin ja sivistyksen välistä ristiriitaa.
Lauri Alhojärvi 