Tekijä: Lauri Alhojärvi

EU:n olemus ja Euroopat.

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in EU

Tämän kirjoitin Vaihtoehto EU:lle -tiedotuskeskuksen lehteen.

 

EU:n olemus ja Euroopat

 

Kun Yhdysvallat vuonna 2003 etsi tukea suunnittelemalleen hyökkäykselle Irakiin, puolustusministeri Rumsfeld viittasi Ranskaan ja Saksaan termillä ”vanha Eurooppa”. Edistyksellisiä ”uuden Euroopan” valtioita olivat yhtäkkiä ne, joita vielä vuosikymmen aikaisemmin nimitettiin taantumuksellisiksi diktatuureiksi.

Euroopalla ei ole maantieteellisiä rajoja. Usein rajat vedetään Ural-vuoriston ja Bosporinsalmen kohdalle, mutta tuolloin kyseessä on maantieteellisen erottajan sijaan poliittisesti motivoitunut jakolinja. Kieli- tai kulttuurialueet eivät säntillisesti noudata planeettamme pinnanmuotoja. Jotkut puhuvat yhteisestä eurooppalaisesta arvopohjasta. Kuitenkin esimerkiksi Puolan vaatimukset kristinuskon tuomisesta EU:n perussopimuksiin eroavat voimakkaasti Ranskan korostetusta maallisuudesta.

Rumsfeldin jakolinja uuden ja vanhan Euroopan välillä ei perustunut maantieteeseen, kielialueisiin tai kulttuuriin. Kriteerinä edistyksellisten ryhmään pääsemiselle oli ainoastaan Yhdysvaltojen hyökkäyksen tukeminen. Samoin on laita Euroopan ja Aasian välisen rajan määrittelemisen suhteen: se on silkkaa politiikkaa. Eurooppaa ei ole olemassa, tai paremminkin Eurooppia on monia. Aina Euroopasta puhuttaessa pitäisi käsite määritellä; selventää, miksi käyttää jotakin tiettyä rajausta. Yksikään määritelmä ei ole vapaa poliittisista motiiveista.

Suomessa pyritään vahvasti luomaan kuvaa Euroopan Unionista eurooppalaisen identiteetin airuena. Unionilla on oma lippu, hymni ja valuutta. Nämä ovat ennen kaikkea symbolisia välineitä, jotka yleensä yhdistetään valtioihin. Eräiden valtateorioiden mukaan symbolisten välineiden tarkoituksena on luoda kuviteltu yhteisö ja ylläpitää sitä. Ihmisiä on helpompi hallita kun heidät saadaan seuraamaan järjen sijaan lippua tai uskonnollista tunnusta.

Euroopan Unionia, kuten valtioitakin, on hyödyllistä tarkastella ilman symbolisia rönsyjä. Tällöin näkee niiden ytimeen. Nopeasti käy ilmi, että EU ei ole arvopohjainen yhteenliittymä vaan ennen kaikkea talousliitto. Se on laajennettu versio vuoden 1951 hiili- ja teräsyhteisöstä. EU:n neljä peruspilaria ovat nimittäin pääomien, palvelujen, tavaroiden ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Ei siis esimerkiksi rauha, kestävyys, sivistys ja hyvinvointi. Tai edes ”vanhan Euroopan” vapaus, veljeys ja tasa-arvo.

Kun ymmärtää EU:n todellisen luonteen, on helpompi pohtia vaihtoehtoja tälle liitolle. Kuten avioliittoa, myös talousliittoa on hyvä arvioida säännöllisin väliajoin. Olenko onnellinen? Antaako kumppanini minun toteuttaa itseäni? Onko minulla sananvaltaa? Jos vastaus jokaiseen kysymykseen on negatiivinen eikä tilanteen muuttaminen onnistu, täytyy erota. Talousliitossa on avioliittoon verrattuna se hyvä puoli, että erotessa ei tarvitse edes hylätä kumppania. Vika ei ole saksalaisissa tai ranskalaisissa vaan sopimuksissa. Sopimukset voi hylätä ja niiden tilalle voi solmia uudet toivottujen arvojen ja ehtojen pohjalta. Sveitsillä ja Norjalla on omat sopimuksensa. Useinkaan ei kuule väitettävän, että nämä valtiot eivät kuuluisi Eurooppaan. Samalla tavoin Suomi tulisi EU:sta erotessaan säilymään osana Eurooppaa, jos sen siihen haluamme yhdistää.

Johtopäätöksenä meidän täytyy siis kysyä itseltämme, edustaako EU sellaista Eurooppaa, johon haluamme identifioitua. Jos ei, liiton mielekkyys täytyy arvioida uudelleen. Voimme perustaa uusia liittoja vanhojen kumppanien kanssa tai etsiä uusia. Talousyhteistyöstä puhuttaessa ei kumppaneita tarvitse etsiä kaukaa, vaan halukkaita suhteen syventämiseen voi löytyä esimerkiksi pohjoismaisen yhteistyön, pohjoisten alueiden yhteistyön tai Itämeren talousalueen valtioiden piiristä.

Kohti demokraattisempaa Helsinkiä.

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in Demokratia

Tämän kolumnin kirjoitin SKP:n Helsingin piirijärjestön Eespäin-lehteen.

Kohti demokraattisempaa Helsinkiä

Helsingissä toteutettiin viime vuonna kymmenen alueellisen demokratian pilottihanketta. Olin osaltani kaupunginosayhdistys Artovan taholla organisoimassa Arabian rantapuiston suunnitteluun liittyvää projektia. Järjestimme satunnaisotannalla valituille asukkaille kolme iltaa kestäneen paneelin, jossa asukkaat saivat keskustellen visioida tyhjänä möllöttävän puiston tulevaisuutta. Kaupungin viranhaltijoille luovutetussa julkilausumassa annettiin neljä selkeää ehdotusta puiston kehittämiseksi. Asukkaat halusivat rantaan kahvilan, laiturin, liikuntapuiston ja osallistavan tilataideteoksen.

Käyttämämme deliberatiiviseksi demokratiamalliksi kutsuttu, keskusteleva menetelmä toimi niin hyvin, että monet viranhaltijat toivoivat sen ottamista käyttöön Helsingissä laajemminkin. Pilottihanketta ei kuitenkaan voi pitää onnistuneena, kuten ei monia muitakaan. Kaupunki ei nimittäin pystynyt missään vaiheessa takaamaan hankkeille minkäänlaista vaikuttavuutta. Mahdolliset jatkotoimenpiteet riippuvat yksittäisten viranhaltijoiden kiinnostuksesta, koska vaikuttavat rakenteet uupuvat.

* * *

Helsingin asukkaat ovat havahtuneet demokratiavajeeseen. Uusia tapahtumia, opaskirjoja ja järjestöjä on noussut viimeisen vuoden aikana kuin sieniä sateella. Kaupunkilaiset ovat heräämässä uuteen yhteisöllisyyteen ja pienyhteisöjen omaehtoiseen toimintaan. Kontrasti kaupungin putkiaivoiseen sektoriajatteluun ja päätöksenteon keskittämiseen on valtava.

Siltikin nämä lähestymistavat ovat yhdistettävissä jos vain tahtoa löytyy. Osallistuvaksi budjetoinniksi nimitetään demokratiamallia, joka sai alkunsa Brasilian Porto Alegressa jo vuonna 1989. Mallissa asukkaiden alueellisille neuvostoille luovutetaan valta yleensä vähintään kymmenesosaan kaupungin budjetista. Alueellisen budjetoinnin rinnalla harjoitetaan usein teemakohtaista osallistuvaa budjetointia esimerkiksi liikennesuunnittelun kohdalla.

Porto Alegren köyhät saivat aikoinaan tämän menetelmän avulla asuinalueilleen muun muassa sähkön ja puhtaan veden. Vaaleilla valituille päättäjille ei ollut tullut mieleen että köyhät mokomia tarvitsisivat. Nykyään malli on käytössä yli 1200:ssa kaupungissa ympäri maailman.

* * *

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaksi perättäistä strategiaohjelmaa, joissa demokratian kehittäminen asetetaan erityiseksi painopisteeksi. Todellisuudessa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat lähinnä kunnallisvaaleissa äänestämiseen.

Yhä useamman asukkaan mielestä demokratiaa ei kuitenkaan harjoiteta kerran neljässä vuodessa, vaan se on osa jokapäiväistä elämää. Tämä näkemys on lähellä sanan alkuperäistä merkitystä, aktiivista osallistumista yhteiskunnan kehittämiseen. Myös Suomen perustuslaki edellyttää kunnilta asukkaiden itsehallintoa.

Osallistuvan budjetoinnin mallista voi havaita, että osallistumisen ideaali ja edustuksellisen demokratian jähmeys on mahdollista yhdistää. Tähän on kyetty jo monissa kaupungeissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ranskassa. Kyse on tahdosta.