Lauri Alhojärvi

Näin otsikoi uutisensa tänään Yle.fi. Uutisessa kerrotaan, että 2010-luvulla ryöstöt ja niiden yritykset apteekeissa ovat kaksinkertaistuneet. Farmasialiiton toiminnanjohtaja syyttää tendenssistä sähköistä reseptiä. Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja sentään ymmärtää, että kyse on ”yleisestä yhteiskunnallisesta ilmiöstä”.

Yle itse on kertonut kahden viime vuoden aikana muun muassa, että hallitus haluaa nostaa Kela-korvattavien lääkkeiden omavastuuosuutta ja että korvaushoitoa saavien narkomaanien määrä on asiantuntijoiden mukaan ”aivan liian pieni”. Lisäksi ”yhä useampi keskiluokkaan kuuluva joutuu köyhälistöön. Tuloerot kasvavat, ja luokkayhteiskunta uhkaa muuttua pysyväksi.” Tästä kaikesta on siis Ylen mukaan kuitenkin pääteltävissä, että apteekkiryöstöjä ehkäistään tehokkaimmin lisäämällä vartiointia. Siksikö esimerkiksi Yhdysvalloissa on niin turvallista? Pacific Standard nimittäin kertoo, että Yhdysvalloissa vartijoita on jo enemmän kuin toisen asteen (high school) opettajia. Yhteiskuntaa, jossa köyhyyden torjumisen sijaan panostetaan valvontaan, nimitetään viime kädessä totalitaristiseksi. Mutta ei tässä tarvitse edes mitään natsikortteja heilutella, vaan asian pitäisi olla päivänselvä: rikoksia ehkäistään tehokkaimmin lisäämällä hyvinvointia ja kaventamalla tuloeroja. Tämän toteavat edeltävissä linkeissä kriminologit ja yhteiskuntatieteilijät.

Apteekkien työntekijöillä täytyy tietysti olla turvalliset työolot. Pidemmän päälle vartioinnin lisääminen rikollisuuden syihin puuttumatta johtaa kuitenkin inhimilliseltä kannalta huonoihin tuloksiin. Esimerkiksi sukupuolitautitartuntoja ehkäistäisiin varmaankin tehokkaimmin määräämällä seksivalvoja seuraamaan jokaista aktia. Ilmaisten kondomien jakaminen nuorille on kuitenkin myös hyvin tehokasta ja samalla miellyttävämpää.

Tämä kirjoitus liittyy Charlie Hebdon toimitukseen tehtyyn terrori-iskuun.

Ensin yritän lyhyesti selventää muutamia käsitteitä.

Tutkimusteni perusteella olen tullut siihen johtopäätökseen, että vapauden ja vallan käsitteet ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Jos yhteiskunnassa kaikki valta on yhdellä henkilöllä, ainoastaan tuo henkilö on vapaa. Vastaavasti kaikkien vapaus edellyttää kaikkien valtaa. Tämä lienee suhteellisen selkeää. Mutta vallassa on se mielenkiintoinen piirre, että se ei ole absoluuttista. Mikään titteli ei itsessään anna kenellekään valtaa, vaan valtaa täytyy käyttää jotta se olisi olemassa. Tästä seuraa, että valta on suhde ihmisten välillä. Tämän vuoksi ihanne siitä, että jokainen käyttää maksimaalista valtaa tarkoittaa että jokaisen täytyy myös suoda muille sama mahdollisuus. Ainoastaan tällöin yhteiskunnan valtasuhteet ovat tasapainossa ja jokaisen vapaus voi toteutua.

Jos valtaa käyttää siten, että se estää muita käyttämästä omaa valtaansa, on kyseessä alistussuhde eli vapauden riistäminen. Vallan, ja siten myös vapauden, mukana tulee vastuu siitä, että muiden vastaavat oikeudet toteutuvat.

Ja nyt pääsemme itse aiheeseen. Sananvapaus tarkoittaa valtaa sanoa, mitä haluaa. Kuitenkin sananvapautta käyttäessä täytyy jokaiselle muulle taata samat oikeudet; muutoin riistää muiden vapautta. Esimerkiksi kuninkaalla saattaa olla oikeus haukkua ketä tahansa alamaisistaan, mutta alamainen joutuu kuninkaan halventamisesta vankilaan. Tällöin kuninkaalla on enemmän valtaa kuin alamaisella eikä sananvapaus toteudu. Korostan: sananvapaus toteutuu ainoastaan, jos jokaisella on yhtäläinen valta sanomisiinsa.

Länsimaiseen lineaariseen edistysajatteluun liittyy pyrkimys esittää sananvapaus jonakin absoluuttisena (meillä on kehittyneempi sananvapaus kuin noilla). Kuitenkaan sananvapauden näkökulmasta ei ole eroa sillä, saako piirtää pilakuvia toisten profeetoista antaen toisille samat oikeudet ja sillä, että kieltää toisia pilkkaamasta profeettaa pitäytyen myös itse pilkkaamasta. Molemmat vaihtoehdot toteuttavat sananvapautta yhtälailla. Jos sananvapaus olisi absoluuttista, sen maksimointi tarkoittaisi toisten jatkuvaa loukkaamista. Mutta me olemme ihmisiä. Emme me halua loukata toisia, vaan toimia kunnioittavassa yhteistyössä heidän kanssaan.

Jokaisessa yhteiskunnassa on omat tabunsa, joten yhteistyön harjoittamiseksi täytyy käydä jatkuvaa keskustelua siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Jos yksi osapuoli yrittää pakottaa toisen omaan muottiinsa, kyse ei ole enää yhteistyöstä vaan alistamisesta. Aito yhteistyö vaatii toisten kunnioittamista. Tämän vuoksi sananvapaus edellyttää myös sananvastuuta. Omaan kyseenalaistamattomaan erinomaisuuteen tuudittautuminen ruokkii ainoastaan konflikteja.

Lopuksi haluan totaalista kulttuurirelativismia välttääkseni ilmaista mielipiteenäni, että murhaa pidän rikoksena mutta piirtämistä en. Itse yritän kuitenkin olla loukkaamatta muita kummallakaan tavalla. Syvin osanottoni uhrien omaisille, ystäville ja kollegoille.