Lauri Alhojärvi

Ympäristölautakunnan kokoukseen 8.11. meille tuotiin pikaisesti päätettäväksi lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Energian päivitetystä kehitysohjelmasta. Lausuntoesitys ja HelEnin edustajan pitämä alustus herättivät huolen lämmön- ja sähköntuotantomme tulevaisuudesta.

HelEn on jo aiemmin hyväksytyssä kehitysohjelmassaan sitoutunut kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta tuotannossaan. Tavoitteena on 20 prosentin osuus vuoteen 2020 mennessä. Tämä vaatii investointeja. Esimerkiksi Hanasaaren B-voimalan muuntaminen biopolttolaitokseksi maksaisi n. 300 miljoonaa euroa. Hinta ei kuitenkaan ole kohtuuton, kuten pian tulemme huomaamaan.

Helsingin kaupunki puolestaan on samaan aikaan linjannut, että se haluaa Hanasaaren tyhjäksi vuoteen 2015 mennessä. Asuintaloja merinäkymällä täytyisi saada. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin Energian täytyy rakentaa uusi voimalaitos.

HelEn kertoi jo kehitysohjelmassaan suunnitelmista rakentaa uusi monipolttolaitos Vuosaareen. Tai siis silloin se vaikutti suunnitelmalta. Nykyisen tiedon valossa kyse on lähinnä pakotetusta visiosta. Mitään konkreettista ei vielä ole.

Uuden voimalaitoksen sijoittamista Vuosaareen pidettiin alun perin hankalana energiaturvallisuuden takia. Kaiken lämmöntuotannon keskittäminen yhteen yksikköön kauas kantakaupungista on riskialtista. Vuosaareen ilmeisesti päädyttiin kolmesta syystä. Ensinnäkin siellä sijaitsee jo kaksi HelEnin voimalaitosta, joiden yhteyteen uusi voimala oli tarkoitus sijoittaa. Toiseksi Vuosaaren sataman arveltiin voivan vastaanottaa voimalan polttoainekuljetukset. Kolmantena positiivisena asiana nähtiin rautatieyhteys.

Alustuksessa kävi ilmi, että tilanne ei olekaan näin valoisa. Uutta voimalaitosta ei ilmeisesti voidakaan sijoittaa nykyisten yhteyteen. Paikkaa ei siis ole tiedossa. Toiseksi Vuosaaren satama ei pystykään vastaanottamaan voimalan polttoainekuljetuksia. Niitä varten täytyisi rakentaa uusi satama. Rautatieyhteys sentään on vielä olemassa.

Voimalaitoksen Vuosaareen sijoittamisen suurin ongelma on Mustavuoren lehdon ja Östersundomin lintuvesien muodostaman Natura 2000 -alueen läheisyys. Uudenmaan Ely-keskus lausui jo kesällä, että ilman ympäristövaikutusten arviointimenettelyäkin voidaan todeta uuden voimalaitoksen heikentävän merkittävästi Natura-alueen luontoarvoja. Natura-alueen tuhoaminen on kiellettyä. Tästä säännöstä voidaan poiketa valtioneuvoston poikkeusluvalla ja kompensaatioilla, eli korvaamalla menetettyä luonnonsuojelualuetta muualla. Kompensaatioprosessi täytyy hyväksyttää EU-komissiolla ja se täytyy aloittaa ennen hankkeen toteuttamista. Suomessa ei poikkeuslupaa ole koskaan haettu, mutta Ruotsissa kompensaatioprosessi Botniabanan-hankkeen yhteydessä kesti viisi vuotta.

Tiivistettynä tilanne on siis tämä: Helsingin Energia haluaisi säilyttää Hanasaaren voimalan ja muokata siitä biopolttoainelaitoksen. Helsingin kaupunki puolestaan haluaa Hanasaaren asuinkäyttöön. Jostain on keskusteluun ilmestynyt myyttinen Vuosaaren monipolttoainelaitos, jota odotetaan kuin vapahtajaa. Mutta realiteetit alkavat nyt paljastua. Uudesta voimalaitoksesta ei tiedetä mitään muuta kuin hinta. Se olisi liki 1,5 miljardia euroa, eli kolmasosan Helsingin budjetista. Siihen pitäisi vielä lisätä uuden sataman rakennuskustannukset, Natura-alueen kompensaatioprosessin hinta ja Hanasaaren voimalan purkamisesta aiheutuvat kulut.

Jos kaupunginhallitus pitää kiinni aikataulustaan, Hanasaaren voimalaa aletaan pian ajaa alas. Vuosaaren laitoksen suunnittelussa ei ole päästy vielä edes paikan valintaan asti. Näyttää siltä, että Helsinki joutuu turvautumaan tuontienergiaan pitkäksi aikaa. Ei ole energiapoliittisesti hääviä suunnittelua. Pahinta on, ettei mitään suunnitelmaa itse asiassa ole olemassa. On vain erilaisissa elimissä tehtyjä linjauksia ja uskomuksia. Kokonaiskuvaa ei ole edes kaupunginjohtajalla.

Tästä pääsee katsomaan ympäristölautakunnan päätöstä. Esitys oli niin läpeensä kaupunginhallituksen linjan mukainen, että suurempien muutosten esittäminen siihen kokouksessa oli mahdotonta.

Viime viikonloppuna tuli Tunisiasta ensimmäinen ns. arabikevään kansannousun kokenut valtio, jossa järjestettiin vaalit. Niissä valittiin jäsenet neuvostoon, joka laatii uuden perustuslain, valitsee väliaikaisen hallituksen ja päättää parlamentti- ja presidentinvaalien ajankohdasta. Ylivoimaisen ja odotetun voiton sai maltillinen islamistinen Al-Nahda. Toiseksi ja kolmanneksi suurimmat ryhmät ovat maallisia vasemmistopuolueita.

Al-Nahdan kannatus perustuu vahvaan näyttöön vastarinnasta, kertoo Le Monde -lehti. Puolue on vastustanut nyt jo syrjäytetyn Ben Alin diktatuuria monen vuosikymmenen ajan ja 1980-luvulta lähtien jopa 30 000 sen aktiivia on vangittu. Uskovaiset ovat puolueen toinen vahva kannattajakunta. Tämä on luonnollista, sanoo Deutsche Wellen haastattelema libanonilainen Ziad Majed. Moskeijat ovat olleet monessa arabimaassa paikkoja, joihin on voinut paeta vallanpitäjiä. Kun vanha valta on kumottu, on tendenssinä ollut äänestää sen uhreja. Toisaalta yksipuoluejärjestelmän kaaduttua on suurin kansaa poliittisesti yhdistävä tekijä useinkin uskonto.

Majed ei ole huolissaan islamistien valtaannoususta, sillä termi ei hänen mielestään enää merkitse mitään. Islamisti-sanaa alettiin käyttää 80- ja 90-luvuilla kuvaamaan poliittisen islamin nousua. Nykyään islaminuskoon nojaavien puolueiden ja ryhmien määrä on valtava, eikä niitä yhdistäviä tekijöitä juurikaan löydy. Toiseksi Majed näkee kansannousun peruuttamattomana. Mikään ei estä tunisialaisia vyörymästä uudelleen kaduille, jos puolueet käyttävät valtaansa väärin tai pidättäytyvät uudistuksista.

Vaalien jälkeisiä väkivaltaisuuksia onkin jo koettu Sidi Bouzidin kaupungissa, josta alkuperäinen kansannousu sai lähtölaukauksensa. Alueen suurimmaksi ryhmäksi äänestetty liikemies Hechmi Haamdin lista hylättiin rahoitusepäselvyyksien vuoksi. Mielenilmaukset kohdistuvat Al-Nahdaan, koska sen johdosta osa on kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Haamdin puolueen kanssa.

Asiantuntijat ovat joka tapauksessa yhtä mieltä siitä, että Tunisiassa ei mikään puolue voi enää hallita yksinään. On alkanut konsensuspolitiikan aikakausi. Suurin huolenaihe tuntuu liittyvän länsimaiden rooliin uuden Tunisian rakentamisessa. Maa tarvitsisi viiden vuoden aikana parikymmentä miljardia dollaria infrastruktuurin parantamiseen ja köyhyyden poistamiseen. EU:n ja Yhdysvaltojen rahahanat ovat kuitenkin kiinni. Le Monde diplomatique -lehteen kirjoittava Akram Belkaid kertoo jälleenrakennuksen suurimpien rahoittajien olevan siten Euroopan Investointipankki, Maailmanpankki ja IMF. Lainojen ehto on tuttu: yksityistämistä täytyy lisätä. Belkaid mainitsee ensimmäisiksi yksityistämiskohteiksi vedenjakelun, energiantuotannon ja terveydenhuollon.