Lauri Alhojärvi

Pääsinpä kerrankin oikein cocktail-kutsuille. Ympäristölautakunnan jäsenen ominaisuudessa olin todistamassa Viikin ympäristötalon avajaisia. Pönötyksestä pikkutakissa en suuremmin nauti, mutta esittelykierros oli mielenkiintoinen. Viikin tiedepuistoon vastikään noussut Helsingin ympäristökeskuksen ja yliopiston ympäristötalo on nimittäin Suomen energiatehokkain toimistorakennus.

Arkkitehti Kimmo Kuismanen kiinnitti esittelyssään huomiota kahteen suunnitteluvaiheen avaintekijään, joita Suomessa harvemmin otetaan huomioon. Ensimmäinen on bioklimaattinen arkkitehtuuri. Suunnittelun aikana esimerkiksi simuloitiin aurinkoisuutta rakennuksen eri julkisivuilla. Näin on voitu maksimoida luonnonvalon hyödyntäminen valaistuksessa. Työpisteisiin luonnonvalo heijastetaan valohyllyjen ja -kuilujen avulla. Talon jäähdytys hoidetaan porakaivoratkaisuun perustuvalla vapaajäähdytyksellä. Siinä sähköä tarvitaan ainoastaan jäähdytysveden kierrättämiseen 200 metriä syvissä kallioon poratuissa rei’issä. Lämmitykseen ympäristötalo joutuu käyttämään Helsingin Energian kaukolämpöä, koska kaupungilla ja sen virastoilla on liikelaitoksen kanssa yhteistyösopimus. Ihmisten ja koneiden tuottama lämpö kuitenkin rakennuksessa hyödynnetään.

Toinen arkkitehti Kuismasen epätavalliseksi mainitsema prosessi yllätti ainakin minut. Ympäristötalon kohdalla on nimittäin käytetty ns. integroitua suunnittelua. Se tarkoittaa, että talon arkkitehtuuria ja tekniikkaa on suunniteltu käsi kädessä. Jos siis arkkitehti on laajentanut ikkunaa, on tekniikasta vastannut henkilö vähentänyt valaistusta. Kuulostaa järkevältä, luonnolliseltakin. Hämmästyttävää on se, että toimintamalli on Suomessa poikkeuksellinen. Ilmeisesti yleensä taloa rakennettaessa jokainen puuhaa omiaan ja kokonaisuus on täynnä päällekkäisyyksiä.

Energiansäästössä on hyödynnetty myös lukuisia vanhoja konsteja. Ikkunoissa on lämpölasit, seinissä paksut eristykset ja talotekniikka on automatisoitu vähentämään energiankulutusta viimeisen työntekijän poistuttua. Suurin energiansäästö on kuitenkin saatu aikaan kaksoisjulkisivun avulla. Kesäisin ikkunoita varjostavat aurinkopaneelit, jotka nostetaan talvisin ylös auringonvalon päästämiseksi sisätiloihin. Aurinkokennoja on asetettu myös rakennuksen katolle ja niiden pinta-ala on on yhteensä 600 neliömetriä. Aurinkoenergialla tuotetaan viidennes talon tarvitsemasta sähköstä. Ympäristötalo on täten Suomen toiseksi suurin aurinkovoimalaitos. Tämä kertoo karua kieltä aurinkoenergian hyödyntämisen jälkeenjääneisyydestä maassamme. Katolle on sijoitettu muodon vuoksi myös neljä pikkuruista tuulivoimalaa. Niiden tuottamalla sähköllä valaistaan hätäpoistumisteiden vihreät opastimet.

Ympäristötalo käyttää sähkö- ja lämmitysenergiaa vuodessa yhteensä 71 kilowattituntia neliötä kohden, mikä on alle puolet toimistorakennusten tavanomaisesta energiankulutuksesta. Talossa on kaikkialla hyödynnetty nykyaikaisinta rakennus- ja talotekniikkaa. Seuraava askel rakennusalalla on siirtyminen käyttämään ympäristövaikutuksiltaan kevyimpiä materiaaleja, jahka ne ensin saadaan selville.

Puheenvuoronsa päätteeksi arkkitehti Kuismanen kertoi ekotehokkuuden nostaneen talon rakennuskustannuksia ainoastaan kolmella tai neljällä prosentilla. Hänen mukaansa on selvää, ettei ns. normaaleja taloja kannata enää rakentaa lainkaan. Vaikka ajattelisi kylmän taloudellisesti, rakennusvaiheen lisäinvestointi maksaisi itsensä takaisin säästyneinä lämmityskustannuksina hyvinkin lyhyessä ajassa. Passiivirakentaminen on siis sekä ekologisempaa että taloudellisempaa kuin perinteinen rakentaminen. Miksi se ei ole suositumpaa? Vastausta voi etsiä urautuneista toimintatavoista, syvään juurtuneista asenteista. Bioklimaattinen arkkitehtuuri merkitsee elämistä edes piirun verran lähempänä luontoa, sopeutumista sen kiertokulkuun. Tämä on pelottava ajatus ihmislajille, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt parhaansa mukaan vieraannuttaa itsensä ympäristöstään, nousta luomakunnan kuninkaaksi. Nytkö pitäisi muka palata sopusointuun? Ei käy! Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin minun täytyy edetä. Seuraava elinkelpoinen planeetta on 600 valovuoden päässä. Sinne siis!

En tarkoita, että hieman ympäristöystävällisempi rakentaminen ratkaisisi ekologista kriisiä, joka johtuu lähinnä globaalin talousjärjestelmämme vaatimasta jatkuvasta tuotannon ja kulutuksen kasvusta. Silti se edustaa hienovaraista muutosta ajattelussamme, ja tässä kamppailussa maailmankatsomuksestamme on jokaisella teolla merkitystä.

Ympäristölautakunnan kokoukseen 8.11. meille tuotiin pikaisesti päätettäväksi lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Energian päivitetystä kehitysohjelmasta. Lausuntoesitys ja HelEnin edustajan pitämä alustus herättivät huolen lämmön- ja sähköntuotantomme tulevaisuudesta.

HelEn on jo aiemmin hyväksytyssä kehitysohjelmassaan sitoutunut kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta tuotannossaan. Tavoitteena on 20 prosentin osuus vuoteen 2020 mennessä. Tämä vaatii investointeja. Esimerkiksi Hanasaaren B-voimalan muuntaminen biopolttolaitokseksi maksaisi n. 300 miljoonaa euroa. Hinta ei kuitenkaan ole kohtuuton, kuten pian tulemme huomaamaan.

Helsingin kaupunki puolestaan on samaan aikaan linjannut, että se haluaa Hanasaaren tyhjäksi vuoteen 2015 mennessä. Asuintaloja merinäkymällä täytyisi saada. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin Energian täytyy rakentaa uusi voimalaitos.

HelEn kertoi jo kehitysohjelmassaan suunnitelmista rakentaa uusi monipolttolaitos Vuosaareen. Tai siis silloin se vaikutti suunnitelmalta. Nykyisen tiedon valossa kyse on lähinnä pakotetusta visiosta. Mitään konkreettista ei vielä ole.

Uuden voimalaitoksen sijoittamista Vuosaareen pidettiin alun perin hankalana energiaturvallisuuden takia. Kaiken lämmöntuotannon keskittäminen yhteen yksikköön kauas kantakaupungista on riskialtista. Vuosaareen ilmeisesti päädyttiin kolmesta syystä. Ensinnäkin siellä sijaitsee jo kaksi HelEnin voimalaitosta, joiden yhteyteen uusi voimala oli tarkoitus sijoittaa. Toiseksi Vuosaaren sataman arveltiin voivan vastaanottaa voimalan polttoainekuljetukset. Kolmantena positiivisena asiana nähtiin rautatieyhteys.

Alustuksessa kävi ilmi, että tilanne ei olekaan näin valoisa. Uutta voimalaitosta ei ilmeisesti voidakaan sijoittaa nykyisten yhteyteen. Paikkaa ei siis ole tiedossa. Toiseksi Vuosaaren satama ei pystykään vastaanottamaan voimalan polttoainekuljetuksia. Niitä varten täytyisi rakentaa uusi satama. Rautatieyhteys sentään on vielä olemassa.

Voimalaitoksen Vuosaareen sijoittamisen suurin ongelma on Mustavuoren lehdon ja Östersundomin lintuvesien muodostaman Natura 2000 -alueen läheisyys. Uudenmaan Ely-keskus lausui jo kesällä, että ilman ympäristövaikutusten arviointimenettelyäkin voidaan todeta uuden voimalaitoksen heikentävän merkittävästi Natura-alueen luontoarvoja. Natura-alueen tuhoaminen on kiellettyä. Tästä säännöstä voidaan poiketa valtioneuvoston poikkeusluvalla ja kompensaatioilla, eli korvaamalla menetettyä luonnonsuojelualuetta muualla. Kompensaatioprosessi täytyy hyväksyttää EU-komissiolla ja se täytyy aloittaa ennen hankkeen toteuttamista. Suomessa ei poikkeuslupaa ole koskaan haettu, mutta Ruotsissa kompensaatioprosessi Botniabanan-hankkeen yhteydessä kesti viisi vuotta.

Tiivistettynä tilanne on siis tämä: Helsingin Energia haluaisi säilyttää Hanasaaren voimalan ja muokata siitä biopolttoainelaitoksen. Helsingin kaupunki puolestaan haluaa Hanasaaren asuinkäyttöön. Jostain on keskusteluun ilmestynyt myyttinen Vuosaaren monipolttoainelaitos, jota odotetaan kuin vapahtajaa. Mutta realiteetit alkavat nyt paljastua. Uudesta voimalaitoksesta ei tiedetä mitään muuta kuin hinta. Se olisi liki 1,5 miljardia euroa, eli kolmasosan Helsingin budjetista. Siihen pitäisi vielä lisätä uuden sataman rakennuskustannukset, Natura-alueen kompensaatioprosessin hinta ja Hanasaaren voimalan purkamisesta aiheutuvat kulut.

Jos kaupunginhallitus pitää kiinni aikataulustaan, Hanasaaren voimalaa aletaan pian ajaa alas. Vuosaaren laitoksen suunnittelussa ei ole päästy vielä edes paikan valintaan asti. Näyttää siltä, että Helsinki joutuu turvautumaan tuontienergiaan pitkäksi aikaa. Ei ole energiapoliittisesti hääviä suunnittelua. Pahinta on, ettei mitään suunnitelmaa itse asiassa ole olemassa. On vain erilaisissa elimissä tehtyjä linjauksia ja uskomuksia. Kokonaiskuvaa ei ole edes kaupunginjohtajalla.

Tästä pääsee katsomaan ympäristölautakunnan päätöstä. Esitys oli niin läpeensä kaupunginhallituksen linjan mukainen, että suurempien muutosten esittäminen siihen kokouksessa oli mahdotonta.