Kotimaa – Lauri Alhojärvi

Helsingin työttömien vaalipaneelissa sain tilaisuuden kertoa työllisyyspolitiikkaa koskevista näkemyksistäni. Jaan ne tässä muillekin.

Työttömyyttä vähennetään tehokkaimmin rakenteellisilla uudistuksilla, joista tärkein on siirtyminen kuuden tunnin työpäivään. Työväenliike alkoi jo 1800-luvulla ajaa kahdeksan tunnin työpäivää ja se kirjattiin Suomessa laiksi vuonna 1917. Sadan vuoden aikana työn tuottavuus on koneistumisen ja koulutuksen myötä kasvanut edelleen, mutta jostain syystä vaatimukset työpäivän lyhentämisestä ovat loppuneet. Nykyisin tuotamme parissa tunnissa saman kuin kahdeksassa viime vuosisadan alussa. Siirtyminen kuuden tunnin työpäivään ansiotasoa alentamatta lisäisi työhyvinvointia, jättäisi enemmän aikaa vaikka perheelle tai harrastuksille, tasaisi tuloeroja ja tietysti vähentäisi työttömyyttä. Kaiken lisäksi tutkijat ovat havainneet, että työn tuottavuudessa ei ole eroa kuuden ja kahdeksan tunnin työpäivien välillä. Tämä johtuu siitä, että kahdeksan tunnin työpäivä on ihmiselle yksinkertaisesti liian pitkä ja työteho kärsii.

Valtio ja kunnat ovat avainasemassa työllisyyden hoidossa. Kun puhutaan elvytyksestä, järkevintä olisi panostaa infrastruktuurin parantamiseen. Nyt on oikea aika toteuttaa suuria joukkoliikennehankkeita ja korjata homekoulut. Esimerkiksi Pisara-rata mahdollistaisi ihmisten/tuottajien/kuluttajien tehokkaamman siirtymisen paikasta toiseen. Helsingin ja Tallinnan välinen tunneli puolestaan toisi aivan uusia mahdollisuuksia mm. ulkomaankaupan ja ekoturismin aloille. Paras vaikuttavuus projekteille saadaan, kun ne toteutetaan valtion ja kuntien toimesta. Tällöin voidaan parhaiten huolehtia esimerkiksi työehtojen toteutumisesta ja verojen maksamisesta. Helsingin tulisi perustaa oma uudisrakentamisen ja peruskorjauksen liikelaitos, jonka avulla rakennuskustannuksia saataisiin alennettua.

Ammatillista koulutusta kannattaisi muuttaa vielä nykyistä laaja-alaisemmaksi. Yleissivistys on tietenkin tärkeää, mutta ennen kaikkea laaja-alainen koulutus mahdollistaisi entistä nopeamman uudelleenkouluttautumisen, jos valittu ala ei sittenkään kiinnosta tai jos sillä ei ole työpaikkoja. Yliopistoissa on alettu opettaa yrittäjyyttä työllistymisen parantamiseksi. Näillä kursseilla on yritysmuotona joko toiminimi tai osakeyhtiö. Viisaampaa olisi kuitenkin kertoa osuustoiminnan mahdollisuuksista, koska etenkin humanistisilla aloilla poikkitieteellisyys ja yhteistoiminta ovat avainasemassa.

Rakenteellisten muutosten sijaan on nykyisin muodissa innovaatioiden suosiminen. Kerronpa siis näkemykseni minäkin. Tulevaisuuden aloista näen tärkeinä jo mainitsemani ekoturismin lisäksi kaiken tietotekniikkaan liittyvän, puunjalostuksen ja 3D-tulostuksen. Näistä jälkimmäinen avaa suorastaan vallankumouksellisia mahdollisuuksia, kun jonkin ajan kuluttua jokainen pystyy itse tulostamaan kotonaan tarvitsemansa tuotteet. Hollannissa ja Kiinassa tulostetaan jo kerrostaloja, joten nyt alkaa olla viimeinen tilaisuus hypätä kelkkaan. Puuteollisuus puolestaan säilynee tärkeänä alana suhteellisen ympäristöystävällisyytensä vuoksi. Suomalaiset konsultit neuvovat mielellään kehitysmaita talouden hoidossa. Tärkein neuvo on jalostaa raaka-aineet itse mahdollisimman pitkälle, jotta niistä saisi parhaan hinnan. Suomessa on paljon metsää, mutta jostain käsittämättömästä syystä siitä jalostetaan mahdollisimman pienen lisäarvon tuovaa paperia. Ja kuitenkin puun käytön suhteen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Lopuksi pidän elämiseen riittävää perustuloa mainiona keinona lisätä työllisyyttä. Kapitalistisesti ajatellen perustulo mahdollistaisi pätkätöiden tekemisen ja innovoinnin sekä kannustaisi yrittämään. Itselleni tärkeintä on kuitenkin sen kulttuurinen merkitys. Perustulo auttaisi määrittämään elämän tärkeysjärjestyksen uudestaan. Lisäksi se pakottaisi meidät pohtimaan työn itsensä olemusta. Koti- ja vapaaehtoistöitä pitävät hyödyllisinä lähes kaikki, mutta niistä ei saa palkkatyöhön sidotussa yhteiskunnassamme rahaa. Onko työ ”oikeaa työtä” ainoastaan, jos siitä saa palkkaa? Vai onko työllä jokin itseisarvo? Mitä työ tarkoittaa? Miksi teemme työtä ja onko edes mahdollista olla sitä tekemättä? Itse näen työn ihmisen ajatusten ja tahdon fyysisenä ilmentymänä. Tästä näkökulmasta katsoen me kaikki työskentelemme jatkuvasti ja työn arvoa mitataan sillä, kuinka paljon hyvinvointia sen avulla luodaan. Jaottelu työssäkäyviin ja työttömiin liittyykin siis vain työllä saatuun toimeentuloon. Jos kuitenkin kaikki työskentelevät joka tapauksessa jatkuvasti tavalla tai toisella, tarkoittaisi perustulo täystyöllisyyttä. Melkoisen tehokas työllistämiskeino.

Tänään koettiin mielenkiintoinen tilanne, kun RKP ja kokoomus kilvoittelivat siitä, kumpi ehtii ensin vetäytyä yhdessä laaditusta lakiesityksestä. Kyseessä oli opintotuen rajaaminen pois toista samanasteista tutkintoa suorittavilta. Opiskelijajärjestöt olivat onneksi olleet tarkkoina ja saaneet Kansalaistorille koottua runsaslukuisen mielenosoittajajoukon. Ilman opiskelijoiden painetta olisi esitys mennyt läpi. Ja ilman lähestyviä vaaleja.

Lakiuudistus itsessään oli idioottimainen. Ensinnäkään koulutukseen kohdistuvat leikkaukset eivät tuo säästöjä. Sen sijaan ne välittömästi heikentävät maamme pienituloisimman ryhmän asemaa ja pidemmällä aikavälillä koko yhteiskuntaa. Suomi on jo pitkään keikkunut kilpailukykytilastojen kärjessä. Syyksi mainitaan poikkeuksetta maksuton ja laadukas koulutus. Nyt samat puolueet, jotka huutavat kilpailukyvyn perään, sahaavat siltä jalkoja. Jos kilpailukyvyllä on jalat. Itse en ole päässyt selvyyteen käsitteen merkityksestä, mutta tässä yhteydessä sitä sopii käyttää osoittamaan ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä.

Toiseksi ollaan huolissaan työttömyydestä. Ilmeisesti työllisyyttä edistetään sillä, että poistetaan työläisiltä mahdollisuus kouluttautua uudelleen alalle, jolla työpaikkoja riittää. Hallituksen ääliöt eivät kykene perustelemaan lakiuudistusta edes omalla retoriikallaan ja tavoitteillaan. Olemme saaneet tottua siihen, että päätökset tehdään kvartaalitalouden ehdoilla, mutta nyt toiminta oli jo harvinaisen lyhytnäköistä. Hallitus ei osannut huomioida edes viiden viikon päästä käytäviä eduskuntavaaleja, vaan opiskelijat joutuivat sitä niistä muistuttamaan.

Koulutusta on jo muutettu esimerkiksi uuden yliopistolain avulla ”vastaamaan paremmin työelämän tarpeisiin”. Käytännössä tämä on tarkoittanut vaatimusta ulkopuolisen rahoituksen osuuden kasvattamisesta, mikä on johtanut humanististen aineiden ahdinkoon. Egyptologia ja muinaiskreikka kun eivät juurikaan houkuttele pikavoittoja tavoittelevia sijoittajia. Todellako haluamme yhteiskunnan, jossa kenenkään ei tarvitse tietää menneisyydestä mitään? Tarkastella kielten evoluutiota ja sitä, mitä aiemmin ajateltiin asioista? Yrittää ymmärtää muita kulttuureja? Katse on dynaamisesti tulevaisuudessa, joka näillä näkymin ei ole ruusuinen. Siellä korkeakoulut toimivat yrityksiä palvelevana liukuhihnana. Menneisyydestä ei opita mitään, koska sitä ei enää ole. Paitsi talvisota, jota käydään yhä uudelleen.

Koulutusta, jos mitä, ei saa alistaa kvartaalitaloudelle. Omasta mielestäni koulutuksen tärkeimpänä tehtävänä on kehittää yhteiskuntaa opettamalla tarkastelemaan sitä uusista näkökulmista ja saattamaan tieteelliset tutkimustulokset kaikkien saataville.

Bongasin mielenosoituksesta hienon lakanan, jonka viestin ymmärrän käsittelevän juuri mitäänsanomattoman talousjargonin ja sivistyksen välistä ristiriitaa.