Lauri Alhojärvi

Lähi-itä on öljynsä ansiosta ollut jo monen vuosikymmenen ajan globaalin geopolitiikan keskiössä. Yhdysvaltojen johtaman koalition toimintatavat tunnemme jo: ensimmäisenä vaihtoehtona on lahjominen taloudellisen yhteistyön ja silmien ummistamisen avulla (esim. Israel, Qatar, Saudi-Arabia), toisena mediapropagandaa seuraava aseellinen vallanvaihto (esim. Afganistan, Irak, Iran). Syyria on kovaa vauhtia liittymässä jälkimmäiseen ryhmään.

Yhdysvallat tukee sotilaallisesti osaa Syyrian oppositiovoimista (ei kuitenkaan ammattiyhdistysliikettä tai kommunisteja) ja uhkailee täysimittaisella hyökkäyksellä. Euroopan unioni heiluttaa häntäänsä makoisan jälleenrakennussopimuksen toivossa. Mutta muutkin tahtovat apajille: Venäjä aseistaa Syyrian kansaansa murhaavaa hallitusta ja Kiina säestää sitä YK:n turvallisuusneuvostossa. Kiina näet yrittää profiloitua kehitysmaiden ystävänä ja on siksi haluton käyttämään väkivaltaa potentiaalisilla markkina-alueilla. Jokainen suurvalloista on retoriikassaan ”kansan puolella”. Suomen Kuvalehdessä siteerattu The Independentin kirjeenvaihtaja Robert Fisk kuvailee sotaa Lähi-idän konflikteista ”tekopyhimmäksi ja valheellisimmaksi” syyttäen erityisesti ulkovaltoja.

”Kansainvälisen yhteisön” selkeän imperialistiset motiivit repivät myös arabivasemmistoja. Ranskan Lähi-idän instituutin tutkija Nicolas Dot-Pouillard kirjoittaa elokuun Le Monde Diplomatique –lehdessä vasemmistoliikkeiden tukevan totalitäärisen hallinnon kaatamista. Erimielisyyttä esiintyy siitä, kenen toimesta vallanvaihto tapahtuu ja mitä sen jälkeen seuraa. Merkittävimmän oppositiovoiman, Syyrian kansallisneuvoston yhteydet Qatariin, Turkkiin ja Saudi-Arabiaan ovat hyvin tiedossa. Pelkona on, että opposition nouseminen valtaan johtaisi ääri-islamistiseen, ulkomailta johdettuun hallintoon. Kärsijöinä olisivat etenkin Syyrian vähemmistöt, kuten kurdit ja kristityt. Turkin johto on jo uhannut iskeä Syyrian puolelle estääkseen kurdien itsehallintoalueiden muodostumisen, koska se pelkää oman maansa kurdivähemmistön voiman kasvamista.

Kuten sodissa aina, tilanne Syyriassa on monimutkainen. Ei ole yhtenäistä oppositiota eikä yksinäistä hullua. Kyse on sisällissodasta, jossa molemmat (tai kaikki) osapuolet nauttivat kannatusta, käyttävät propagandaa ja teurastavat siviilejä. Syyriassa on kuollut vähintään 20 000 ihmistä ja pakolaisia on useita miljoonia. Inhimilliseltä kannalta katsoen on selvää, että tappamisen on loputtava. Rauhansopimuksessa tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota myös tulevaisuuteen: ainoa keino vähänkin kestävämpään yhteiseloon on yhteishallinto. Sopimuksen pitäisi taata riittävä edustus niin nykyiselle hallitukselle kuin vähemmistöille ja oppositiovoimille. Tällaisen kompromissin aikaansaaminen vaatisi myönnytyksiä sekä Yhdysvalloilta ja EU:lta että Venäjältä ja Kiinalta. Valitettavasti todellisuudessa yksikään näistä mahdeista ei liiemmin välitä tavallisten ihmisten kärsimyksestä, joten tappaminen saanee vielä jatkua.

Ympäristölautakunnan kokouksessa 7.8. annoimme lausunnon kaupunkisuunnitteluvirastolle Vallilassa sijaitsevan OP-Pohjolan korttelin muutosehdotuksesta. OP-Pohjola oli keväällä 2011 saanut kaupunkisuunnittelulautakunnalta hyväksynnän alustaville suunnitelmilleen korttelin muokkaamiseksi. Niihin kuului arkkitehtuurikilpailun järjestäminen sekä sen yhteydessä suunniteltava maanalainen pysäköintiluola ”noin 450:lle autolle”.

Teollisuuskadun varteen nousevia uusia rakennuksia en pidä järin kauniina, mutta perinteisesti visuaalinen kaupunkiympäristö on rajattu pois ympäristölautakunnan toimivallan alaisuudesta. Sen sijaan pienhiukkaspäästöjen vähentäminen ja ilmastonsuojelu kuuluvat tehtäviimme. Näihin on myös Helsingin kaupunki sitoutunut, mutta yksityiset yritykset vähemmän.

Siksi en varsinaisesti yllättynyt, kun OP-Pohjolan suunnitelma 450:sta autopaikasta olikin vuodessa muuttunut 900:ksi. Tämä vastaa yhtä autopaikkaa 96 kerrosneliömetriä kohden. Kaupunkisuunnittelulautakunnan laskentaohjeiden mukaan kyseisellä alueella enimmäisnormi olisi 1 ap/220 kerrosneliömetriä. Kuitenkin lautakunta oli vastoin omia ohjeitaan 29.5. puoltanut kaavan hyväksymistä. Eriävän mielipiteen oli jättänyt ainoastaan vihreiden Mari Holopainen. Kannatusta hän ei ollut saanut edes puoluetoveriltaan Osmo Soininvaaralta, saati sitten vasemmistoliiton Silvia Modigilta tai SDP:n Matti Niemeltä, joista kahta jälkimmäistä pidän ihan hyvinä tyyppeinä ja jotka todistetusti ainakin kokouksen alussa olivat läsnä.

Koko homma olisi voinut mennä huolimattomuuden piikkiin, ellei Holopainen olisi tehnyt vastaesitystä. Tuossa vaiheessa jokainen lautakunnan jäsen joutui ottamaan kantaa esitykseen joko kannattamalla sitä tai vaikenemalla. Ainoaksi johtopäätökseksi siis jää, että kyseessä oli tietoinen yksityisautoilun tukemispäätös Soininvaaralta, Modigilta ja Niemeltä (kokoomuksen ja RKP:n edustajien kanta ei tässä yllätä).

Ympäristölautakunta muistutti lausunnossaan kollegojaan omien normiensa rikkomisesta, mutta lausunnon vaikutus jää nähtäväksi. Selkeästi päätös on jo tehty jossain muualla ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa käytetään vain kumileimasimena.