Eikö olisikin ikävää, jos jokin ympäristöhaitta aiheuttaisi unihäiriöitä, stressiä, verenpaineen nousua, henkistä kuormittumista, suorituskyvyn heikkenemistä ja sydäninfarkteja? Ja eikö olisi vielä ikävämpää, jos Helsinki haittavaikutuksista huolimatta kaavoittaisi jatkuvasti uusia asuntoja tällaisen ympäristöhaitan alueelle?
Valtioneuvosto on määritellyt melutason ohjearvot. Niiden mukaan melu ei saisi asumiseen käytettävillä alueilla ylittää 55 desibelin keskiarvotasoa. Asuinrakennuksen sisällä raja on 35 dB. Lainsäädännössä melu määritellään ääneksi, joka on terveydelle haitallista tai joka merkityksellisesti vähentää ympäristön viihtyisyyttä taikka merkityksellisesti haittaa työntekoa. Melun ensisijainen lähde Helsingissä on liikenne.
Ympäristöministeriö ohjeistaa nettisivuillaan huomioimaan melun alueiden kaavoitusvaiheessa: ”Mitä paremmin melu otetaan huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa, sitä todennäköisemmin vältetään ongelmia myöhemmin. Meluntorjunnassa tarvitaan monitahoista yhteistyötä, jossa sekä viranomaiset että asukkaat ovat mukana. Yksittäiset kaavoitushankkeet edellyttävät aina perusteellista tapauskohtaista tarkastelua.”
Ympäristölautakunnan kokouksessa 31.1. annoimme lausunnot viidestä asemakaavan muutosehdotuksesta. Kolmessa tapauksessa asuntoja aiottiin rakentaa alueelle, jolla melutason ohjearvot ylittyivät jopa kymmenellä desibelillä. Desibeliasteikko on logaritminen, joten kymmenen desibelin nousu tarkoittaa melun kymmenkertaistumista. 65 desibelin melu vastaa kutakuinkin normaalin puheen voimakkuutta. Eihän se pahalta kuulosta, kunnes kuvittelee itsensä rentoutumassa työpäivän jälkeen pihalla tai parvekkeella. Ihana rauha! Vaan sitten viereen ilmestyy joku puhumaan kännykkäänsä. Eikä lähde pois, koska parveke on tietoisesti rakennettu kännykkäänpuhujan viereen. Yöksi puhe hiljenee hieman, mutta kuuluu edelleen. Samaa jatkuu päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Vaikka meluun näennäisesti tottuisikin, elimistö ei totu. Se ei pääse lepäämään koskaan, vaan pysyy alituisessa jännityksessä.
Mitä asialle voi tehdä? Tehokkain keino on vaikuttaa suoraan ympäristöhaitan lähteeseen, eli liikenteeseen. Ns. hiljainen asfaltti voi vähentää melua noin kolmen desibelin verran. Meluaidan avulla äänentasoa saadaan helposti laskettua viidellä desibelillä. Aitojen rakentaminen ei tosin ole helppoa. Moottoriteiden ylläpito kuuluu valtiolle. Helsinki katsoo, että myös meluesteiden rakentaminen moottoriteiden varsille on valtion tehtävä. Valtiolla ei ole tähän intressejä, eikä Helsinki puolestaan suostu rakentamaan aitoja itse.
Melu ei kuitenkaan ole vain moottoriteiden varsien ongelma. Helsinki näyttäisi hyvin erilaiselta, jos aitaisimme jokaisen kadun, jonka varrella melutason ohjearvot ylittyvät. Tämä aiheuttaisi esteettistä, taloudellista ja sosiaalista haittaa eikä edes poistaisi itse ongelmaa. Olemassaolevilla asuinalueilla paras tapa vähentää melua on vähentää liikennettä ja muuttaa sen rakennetta. Tarvitaan siis pyöräilyn tukemista, yksityisautoilun rajoittamista ja raskaan liikenteen ohjaamista. Varsinaisten liikennepoliittisten keinojen lisäksi merkittävässä asemassa ovat lähipalvelut. Jos ruokakauppa on vieressä, ei tarvitse lähteä autolla hypermarkettiin.
Uudisrakentamista ohjataan kaavoituksella. Ympäristövaikutuksia arvioidaan kaavaa laadittaessa usein ja ammattimaisesti. Ongelma on siinä, että kaupunkisuunnittelulautakunta, kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto eivät ota meluhaittaa vakavasti. Ajattelin, että muistuttaminen olisi paikallaan. Esitin kokouksessamme jokaisen melukaavan kohdalla lisäystä, jonka mukaan melualueelle ei ympäristölautakunnan mielestä pitäisi sijoittaa asuinrakennuksia. Sain tukea jälleen keskustalta ja vihreiltä, mutta tuttuun tapaan esitykseni kaatui kokoomuksen ja SDP:n vastustukseen. Ikävää.
Lauri Alhojärvi 