Kirjoituksia

Se vähiten tunnettu ympäristöhaitta

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in Ympäristölautakunta

Eikö olisikin ikävää, jos jokin ympäristöhaitta aiheuttaisi unihäiriöitä, stressiä, verenpaineen nousua, henkistä kuormittumista, suorituskyvyn heikkenemistä ja sydäninfarkteja? Ja eikö olisi vielä ikävämpää, jos Helsinki haittavaikutuksista huolimatta kaavoittaisi jatkuvasti uusia asuntoja tällaisen ympäristöhaitan alueelle?

Valtioneuvosto on määritellyt melutason ohjearvot. Niiden mukaan melu ei saisi asumiseen käytettävillä alueilla ylittää 55 desibelin keskiarvotasoa. Asuinrakennuksen sisällä raja on 35 dB. Lainsäädännössä melu määritellään ääneksi, joka on terveydelle haitallista tai joka merkityksellisesti vähentää ympäristön viihtyisyyttä taikka merkityksellisesti haittaa työntekoa. Melun ensisijainen lähde Helsingissä on liikenne.

Ympäristöministeriö ohjeistaa nettisivuillaan huomioimaan melun alueiden kaavoitusvaiheessa: ”Mitä paremmin melu otetaan huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa, sitä todennäköisemmin vältetään ongelmia myöhemmin. Meluntorjunnassa tarvitaan monitahoista yhteistyötä, jossa sekä viranomaiset että asukkaat ovat mukana. Yksittäiset kaavoitushankkeet edellyttävät aina perusteellista tapauskohtaista tarkastelua.”

Ympäristölautakunnan kokouksessa 31.1. annoimme lausunnot viidestä asemakaavan muutosehdotuksesta. Kolmessa tapauksessa asuntoja aiottiin rakentaa alueelle, jolla melutason ohjearvot ylittyivät jopa kymmenellä desibelillä. Desibeliasteikko on logaritminen, joten kymmenen desibelin nousu tarkoittaa melun kymmenkertaistumista. 65 desibelin melu vastaa kutakuinkin normaalin puheen voimakkuutta. Eihän se pahalta kuulosta, kunnes kuvittelee itsensä rentoutumassa työpäivän jälkeen pihalla tai parvekkeella. Ihana rauha! Vaan sitten viereen ilmestyy joku puhumaan kännykkäänsä. Eikä lähde pois, koska parveke on tietoisesti rakennettu kännykkäänpuhujan viereen. Yöksi puhe hiljenee hieman, mutta kuuluu edelleen. Samaa jatkuu päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Vaikka meluun näennäisesti tottuisikin, elimistö ei totu. Se ei pääse lepäämään koskaan, vaan pysyy alituisessa jännityksessä.

Mitä asialle voi tehdä? Tehokkain keino on vaikuttaa suoraan ympäristöhaitan lähteeseen, eli liikenteeseen. Ns. hiljainen asfaltti voi vähentää melua noin kolmen desibelin verran. Meluaidan avulla äänentasoa saadaan helposti laskettua viidellä desibelillä. Aitojen rakentaminen ei tosin ole helppoa. Moottoriteiden ylläpito kuuluu valtiolle. Helsinki katsoo, että myös meluesteiden rakentaminen moottoriteiden varsille on valtion tehtävä. Valtiolla ei ole tähän intressejä, eikä Helsinki puolestaan suostu rakentamaan aitoja itse.

Melu ei kuitenkaan ole vain moottoriteiden varsien ongelma. Helsinki näyttäisi hyvin erilaiselta, jos aitaisimme jokaisen kadun, jonka varrella melutason ohjearvot ylittyvät. Tämä aiheuttaisi esteettistä, taloudellista ja sosiaalista haittaa eikä edes poistaisi itse ongelmaa. Olemassaolevilla asuinalueilla paras tapa vähentää melua on vähentää liikennettä ja muuttaa sen rakennetta. Tarvitaan siis pyöräilyn tukemista, yksityisautoilun rajoittamista ja raskaan liikenteen ohjaamista. Varsinaisten liikennepoliittisten keinojen lisäksi merkittävässä asemassa ovat lähipalvelut. Jos ruokakauppa on vieressä, ei tarvitse lähteä autolla hypermarkettiin.

Uudisrakentamista ohjataan kaavoituksella. Ympäristövaikutuksia arvioidaan kaavaa laadittaessa usein ja ammattimaisesti. Ongelma on siinä, että kaupunkisuunnittelulautakunta, kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto eivät ota meluhaittaa vakavasti. Ajattelin, että muistuttaminen olisi paikallaan. Esitin kokouksessamme jokaisen melukaavan kohdalla lisäystä, jonka mukaan melualueelle ei ympäristölautakunnan mielestä pitäisi sijoittaa asuinrakennuksia. Sain tukea jälleen keskustalta ja vihreiltä, mutta tuttuun tapaan esitykseni kaatui kokoomuksen ja SDP:n vastustukseen. Ikävää.

Iran hyökkäysuhan alla

Kirjoitettu by Lauri Alhojärvi in Ulkomaat

Länsimedian luoma kuva Iranista on niin mustavalkoisen hyökkäävä, että aina maasta kirjoittaessa täytyy muistaa vähän haukkua sitä. Muuten leimautuu kaikeksi terroristin ja ydinsodan kannattajan väliltä. Siispä: Iran teloittaa vasemmistolaisia ja ammattiyhdistysaktiiveja jatkuvalla syötöllä. En pidä siitä eikä maan nykyjohto lukeudu suosikkeihini.

Sitten asiaan. Mikä yhdistää Saddam Husseinia, Muammar Gaddafia ja Mahmud Ahmadinejadia? Ensimmäiset -meille hyvin tarkaan luodut- mielikuvat liittyvät diktatuuriin, kansan alistamiseen, öljyvaroihin ja Yhdysvaltojen vihamieliseen suhtautumiseen. Näistä kaksi viimeistä ovat kansainvälisiä ulottuvuuksia, joten tarttukaamme niihin. Ne myös sattuvat liittymään yhteen.

Saddam Husseinin Irak siirtyi vuonna 2002 käyttämään dollarin lisäksi myös euroja öljykauppansa valuuttana. Hyökkäys seurasi puoli vuotta myöhemmin.

Muammar Gaddafin tavoitteena oli Afrikan ja arabivaltioiden yhteisen valuutan, kultadinaarin, luominen ja sen käyttäminen vaihdon välineenä. Hyökkäys seurasi pian sen jälkeen, kun neuvottelut olivat siirtyneet konkreettiselle tasolle.

Mahmud Ahmadinejad ilmoitti viime viikolla, että Iran ryhtyy maaliskuun 20:sta päivästä alkaen ottamaan öljykaupassaan vastaan muitakin valuuttoja kuin dollaria.

Miksi valuutalla on väliä? Öljykaupan arvo on noin 2000 miljardia dollaria vuodessa. Maailman valtiot joutuvat öljyä ostaakseen ensin ostamaan dollareita ja ylläpitävät näin Yhdysvaltojen asemaa hallitsevana talousmahtina. Öljyä myyvät maat saavat kosolti dollareita, jotka ne kuluttavat Yhdysvaltojen markkinoilla tai kansainvälisessä kaupassa vahvistaen täten joko Yhdysvaltojen tuotantoa tai valuuttaa. Mutta vielä vaihtoa merkitsevämpää on se, mitä valuuttaa säästetään, sanoo Coílín Nunan.  Hänen mukaansa keskuspankit varastoivat ulkomaista valuuttaa voidakseen tarpeen tullen ostaa sillä omaa valuuttaansa nostaen sen arvoa. Dollaria kannattaa ostaa ja varastoida, koska se on kansainvälisen kaupan tärkein valuutta. Kansainvälisen kaupan tärkein tuote on puolestaan öljy. Jos siis öljykauppaa aletaan käydä muilla valuutoilla kuin dollarilla, maailman keskuspankkien ei kannata enää ostaa sitä. Dollarin arvo laskee ja Yhdysvallat ajautuu lamaan sekä menettää hegemonisen asemansa.

Nunanin artikkeli on kirjoitettu vuonna 2006. Jo silloin arveltiin hyökkäyksen Iraniin olevan käsillä. Hyökkäystä onkin pohjustettu jo pitkään. Kyseessä on huomattavan vaikea tehtävä, koska Iran on sotilaallisesti vahva ja kansa tukee demokraattisesti valittua presidenttiään lähes yhtä innokkaasti kuin todellista valtaa käyttäviä uskonoppineita. Hyökkäyksellä olisi myös paljon suurempia taloudellisia ja diplomaattisia vaikutuksia kuin Irakin sodan kohdalla. Yhdysvallat on kuitenkin nyt ajettu nurkkaan ja siksi hyvin vaarallinen.

Eilen tehtiin Bangkokissa kolme pommi-iskua. Räjähteiden tuhovoima oli pieni ja viisi ihmistä loukkaantui. Kaksi iranilaista miestä pidätettiin. Yle:n uutisen mukaan Iran ja Israel syyttävät iskusta toisiaan. Totuus pysyy tällaisissa tapauksissa yleensä piilossa, mutta voimme esittää omia arvelujamme. Ahmadinejad ei, länsimedian luomasta kuvasta huolimatta, ole hullu. Olisi strategisesti järjetöntä lanseerata mitättömiä pommi-iskuja ulkomailla tilanteessa, jossa maa pyritään eristämään ja sitä vastaan suunnataan pakotteita. Sen sijaan false flag -operaatioista on tullut Israelin tiedustelupalvelun tavaramerkki. Termillä tarkoitetaan itseaiheutettua sotilaallista provokaatiota, jota käytetään tekosyynä laajamittaiselle hyökkäykselle. Meille tuttuja ovat ainakin Mainilan laukaukset.

Samantyyppistä provosointia harjoittaa Euroopan Unioni. Iranin ainoa vaikutuksiltaan merkittävä keino vastata EU:n asettamaan öljysaartoon olisi sulkea Hormuzinsalmi, jonka kautta kulkee viidesosa maailman öljystä. Salmen sulkeminen antaisi EU:lle ja Yhdysvalloille oivallisen mahdollisuuden sotilasoperaation suorittamiseen, koska Iran olisi vahingoittanut kansainvälistä kauppaa, järkyttänyt markkinoita, heikentänyt talousnäkymiä ja niin edelleen. Tästä syystä Iran tuskin lähtee provokaatioon mukaan lännen toivomalla tavalla. Sen sijaan kauppavaluutan vaihtaminen on hyvä taktinen veto. Telegraph-lehden mukaan Iran ja Intia ovat jo sopineet rupian käyttämisestä keskinäisessä öljykaupassaan. Samankaltaisia neuvotteluja ovat huhujen mukaan käyneet myös Kiina, Venäjä, Japani ja Ranska.

Näistä merkittävin talousmahti on Kiina valtavien dollarivarantojensa ansiosta. Kiinan toimista riippuu itse asiassa koko mahdollinen sota Irania vastaan. Yhdysvallat ei halua suututtaa Kiinaa, koska on riippuvainen siitä. Kiina puolestaan ei toivo dollarin arvon laskevan, ainakaan nopeasti. Sen täytyisi ensin päästä eroon dollareistaan, mutta tämä heikentäisi sen otetta Yhdysvalloista. Taloudellinen kauhun tasapaino hyödyttää toistaiseksi kumpaakin osapuolta. Kiina pyrkii kuitenkin vähitellen vahvistamaan juanin itsenäisyyttä kahdenvälisen yhteistyön avulla. Myös kansainvälinen talouskriisi asettaa Kiinalle paineita lisätä oman valuuttansa käyttöä resurssien hankinnassa.

Kiina ei todennäköisesti toivo Yhdysvaltojen hyökkäävän Iraniin, koska öljyn hinta nousisi huomattavasti. Toiveilla ei kuitenkaan ole isojen poikien pelissä mitään merkitystä. Mikä olisi Kiinan reaktio hyökkäykseen? Maiden hyvät diplomaattisuhteet asettaisivat paineita tukea Irania. Iranilla saattaa olla myös symbolinen merkitys, jota ei sovi vähätellä. Kiina on yrittänyt profiloitua kehittyvien maiden ystävänä luotettavuutensa ja kohtuullisten kauppaehtojensa ansiosta. Jos se hylkäisi kumppaninsa sodanuhan alla, siitä tulisi kehitysmaiden silmissä yhtä epäluotettava kuin Yhdysvalloista ja EU:sta. Tällä hetkellä käydään luultavasti kiivaita neuvotteluja Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Kiinan liikkeistä voi ennustaa etenemismallin. Kuten totesin, nurkkaan ajettu sotilasmahti on kuitenkin arvaamaton. Jos tilanne jatkuu nykyisellään, Yhdysvallat menettää maailmanjohtajuuden. Hyökkäyksen riskit saattavat olla kaikesta huolimatta pienemmät.